Terve.fi

Eikö seksi luista? Seksuaaliterapeutti neuvoo

Eikö seksi luista? Seksuaaliterapeutti neuvoo
Julkaistu: 13.1.2011

”Minua häiritsee se, että mieheni (30v.) ei halua antaa suuseksiä, mutta ei vihaakaan sitä. Kuulemma runsas karvoitukseni häiritsee, ja se ettei hän saa silloin kunnolla hengitettyä. Hän on kokeillut sitä pari kertaa, todella lyhyen hetken. Olen aina pettynyt kun hän lopettaa. Minä nauttisin siitä todella paljon, sillä edellisen kumppanini kanssa sain suuseksistä ihania orgasmeja. Olen koittanut ymmärtää häntä, mutta asia vain häiritsee. Nyt hän on ehdottanut tuorekelmun laittamista, mutta minua se ei innosta. Olen vakuuttanut hänelle, ettei minulla ole s-tauteja, ja luvannut jopa mennä vielä lääkäriin jos hän ei usko, joten siitäkään ei voi olla kyse. Hän on itse vielä seksuaalisesti täysin kokematon. — Enää en ole uskaltanut ottaa asiaa edes puheeksi, kun minusta alkaa tuntua että vain ahdistelen häntä. Olemme seurustelleet n.puoli vuotta eikä seksuaalista kanssakäymistä välillämme juuri ole ollut.”

Kysymys oli osoitettu Seksivälineet ja seksuaalisuus -kysymysaihealueista vastaavalle seksuaaliterapeutti Annukka Lavikaiselle.

Lavikaisen mukaan on täysin ymmärrettävää, ettei mies halua antaa suuseksiä, mikäli hänen täytyy pelätä sukupuolitauteja, jolloin testeissä käyminen voisi olla aiheellista. Joka tapauksessa Annukka Lavikainen kehottaa ottamaan asian puheeksi ja keskustelemaan aiheesta.

”Parisuhteen seksuaalisuudesta kannattaa keskustella ja sinun on hyvä ilmaista miehellesi halusi ja toiveesi. Kertomalla miehellesi toiveistasi ja ajatuksistasi voi auttaa myös häntä kertomaan omistaan. Parisuhteen seksiin kuuluu nautinnon ja mielihyvän antaminen sekä saaminen. Toista ihmistä ei voi kuitenkaan pakottaa tekemään asioita joita hän ei halua tai kokee ne epämiellyttäviksi. Seksin tulee olla nautinnollista ja miellyttävää molemmille. — Sinun on hyvä pohtia miten voisit omalta osaltasi kehittää seksuaalielämäänne sekä rikastuttaa sitä. Pohdi myös millaisiin kompromisseihin sinä olet valmis suhteessanne ja seksielämässänne.”

Lavikainen neuvoo myös naista tutustumaan miehensä vartaloon ja pyytää häntä kertomaan parhaimmilta tuntuvista kohdista. Tämä voi seksuaaliterapeutin mukaan auttaa kehittämään kommunikaatiota, kun miehen on helpompi tutustua seksuaalisen mielihyvän saamiseen toisen ihmisen avulla ilman vaatimuksia ja paineita. Sen jälkeen, mikäli mies on halukas, voi myös suuseksi tulla mukaan kuvioon.

”Suuseksiäkin täytyy opetella. Voit jossain vaiheessa, jos kumppanisi on halukas, neuvoa häntä kertomalla tai näyttämällä miten toivot sinulle suuseksiä annettavan. Jos liiallinen karvoitus tuntuu olevan haitaksi suuseksin toteuttamiselle, pohdi voisitko mahdollisesti leikata karvoja lyhyemmäksi tms. Mieltymyksiä on yhtä monta kuin meitä ihmisiä. Keskustelemalla kumppanin kanssa, etsimällä ja kompromissien avulla voidaan löytää ne keinot ja tavat joilla molemmat voivat kokea seksielämän tyydyttävänä.”

Lue lisää:

1 kommentti