
Perhekysely paljastaa: seksiin kaivataan lisää kertoja ja kiireettömyyttä
Suomalaisperheiden vanhemmat ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä seksielämiinsä, selviää Helistin.fi-perhepalvelun toteuttamasta Suuresta suomalaisesta Perhekyselystä.
Vanhemmat harrastavat seksiä siis enimmäkseen muutamankerran kuukaudessa (35,30 % vastaajista) tai viikossa (28,39 %). Vainkymmenesosassa parisuhteista seksiä on vähemmän. Vastaajat olivat varsintyytyväisiä seksielämiinsä, vaikkakaan kolmasosa ei pistäisi pahitteeksi, josseksiä olisikin hieman nykyistä enemmän.
Vielä seksikertojen lukumääräistä lisäystä enemmän seksiinkaivataan kiireettömyyttä. Seksikumppanien taidot keräävät kyselyssä kiitosta.Noin 82 prosenttia vastaajista kertoo olevansa täysin tyytyväinen kumppaniinsasängyssä.
Tämä saattaa näkyä myös siinä, että vastaajien parisuhteissaei ole ilmennyt tarvetta puolison pettämiselle. Hieman alle kymmenesosavastaajista oli pettänyt kumppaniaan, joista noin puolet on salannut sen jatoinen puolikas puolestaan saanut hairahduksen anteeksi.
Kysyimme myös, voisiko vastaaja antaa kumppanilleen anteeksipettämisen. Yli puolet oli sitä mieltä, että asia riippuisi tilanteesta jaolosuhteista. Noin 37 prosenttia ei ikipäivänä antaisi pettämistä anteeksi.Lähes kuusi prosenttia vastaajista oli jo entuudestaan joutunut vastaavantilanteen eteen ja kyennyt anteeksiantoon.
Perhekyselyn vastaajista 96 prosenttia oli parisuhteessa.
Suomen seksikkäin julkkisäiti ja -isä ovat…
Halusimme myös selvittää, kenet Suomen kansa valitseeseksikkäimmiksi julkkisvanhemmiksi. Tulokset eivät ole kovin yllättäviä.Julkkisisistä eniten ääniä haalivat Mikko Leppilampi (31,12 %), Peter Franzen(21,61 %) sekä Teemu Selänne (9,94 %). Vastausvaihtoehtojen ulkopuoleltahuomattavan monta ääntä keräsivät Kari-Pekka Toivonen ja Peter Nyman.
Julkkisäideistä selvän äänienemmistön sai Janina Fry (os.Frostell), joka keräsi kaikkiaan 30,28 prosenttia vastaajien äänistä. Toiseksija kolmanneksi Suomen seksikkäin julkkisäiti -äänestyksessä tulivat Lola Wallinkoski(9,31 %) ja Pamela Tola (8,94 %).
Helistin.fi -perhepalvelu uudistui!
Suuri suomalainen perhekysely toteutettiin Helistin.fi-perhepalvelussaloka-marraskuun vaihteessa. Kaiken kaikkiaan kyselyyn vastasi yhteensä lähes1500 henkilöä. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää, miten perheissä voidaansekä millaista on suomalaisperheiden arki ja vapaa-aika.
Koko Perhekyselyn tulokset on nähtävillä uudella,laajentuneella Helistin.fi-sivustolla.Sieltä voi muun muassa käydä tarkastamassa kuinka paljonsuomalaisvanhemmilla on keskimäärin vapaa-aikaa viikossa.
Helistin.fion nyt uudistunut ja laajentunut. Sivustokasvoi suuremmaksi ja kauniimmaksi palvellakseen lapsen hankintaasuunnittelevia ja lapsiperheiden vanhempia entistä paremmin!
Helistimestä löytyy nyt kaksikokonaan uutta osiota: Koululaiset ja nuoretsekä Lastenlääkäri.Molemmista osioista löytyy paljon asiantuntijoiden kirjoittamia artikkeleita.Samalla myös muut, lapsen hankinnasta, odotuksesta ja synnytyksestä,pienten lasten hoidosta ja kehityksestäsekä äitien ja isien elämästä ja vanhemmuudestakertovat artikkeliosiot ovat kasvaneet ja kehittyneet.