Mikäli raskauden ehkäisyn tarve on säännöllistä ja seksitautien riskiä ei ole, voi käyttää pelkästään ehkäisypillereitä. Niiden saamiseksi on käytävä lääkärissä ja resepti on myös uudistettava aika ajoin. Pillerit ovat joskus hyvä hoito myös kuukautisvaivoihin. Nykyiset pillerit ovat suhteellisen turvallisia terveyden kannalta eikä niillä juurikaan esiinny sivuvaikutuksia.
On kuitenkin muistettava, että ehkäisypillerit eivät ehkäise seksitauteja. Ainakin tilapäissuhteissa on pillereiden lisäksi aina käytettävä kondomia, ellei halua hankkia itselleen sukupuolitauteja. Ehkäisypillerit saa parhaiten ehkäisyneuvoloista, joita on jokaisessa terveyskeskuksessa. Pillereiden käyttöön liittyy myös veriarvojen seuranta lääkärin ohjeiden mukaan. Yhden pillerin unohtaminen ei yleensä oleellisesti lisää raskauden riskiä. Varmuuden vuoksi tällaisessa tapauksessa kannattaa kuitenkin käyttää myös muuta ehkäisyä, esim. kondomia loppukierron aikana.