Terve.fi

Bulimian hoito


Bulimian hoidon tavoitteena on normaalipainoon pääsy, sen ylläpito ja normaalien ruokatottumusten omaksuminen. Hyvä hoito on usein yhdistelmä ravitsemusneuvontaa, psykoterapiaa ja lääkehoitoa.

Ahmimishäiriön hoidon pääperiaatteet ovat samat kuin laihuushäiriössä (anoreksia nervosa). Tavoitteena on normaalipainoon pääsy, sen ylläpito ja normaalien ruokatottumusten omaksuminen. Bulimian hyvä hoito on usein yhdistelmä ravitsemusneuvontaa, psykoterapiaa ja lääkehoitoa. Potilas tulisi ohjata hammaslääkärin tutkimukseen ja 6 kuukauden välein tapahtuvaan seurantaan. Pysyvästi toipuu noin puolet hoidetuista, ja hoidetun sairauden uusiutumiset ovat yleisiä. Bulimiaoireiden vuoksi hoitoon hakeutuva on yleensä hyvin motivoitunut. Sairaalahoidon aiheita ovat vakavat somaattiset komplikaatiot, itsetuhoisuus, vaikea päihde- tai muu psykiatrinen samanaikainen sairaus.

Lue lisää syömishäiriöistä.

Terapiamuodoista erilaiset kognitiivis-behavioraaliset psykoterapiat, sekä ryhmä- että yksilömuotoiset ja interpersoonallinen psykoterapia on todettu tehokkaiksi ahmimishäiriössä. Ryhmäpsykoedukaatiosta on myös saatu hyviä tuloksia.

Kognitiivis-behavioraalinen terapia kestää yleensä 3-6 kuukautta, jona aikana potilaalla ja terapeutilla on 10-20 tapaamista. Terapeutin tehtävä on antaa tietoa syömisestä ja hän neuvoo, tukee ja rohkaisee. Potilas saa tietoa bulimiasta ja oppii itsetarkkailun kautta hallitsemaan paremmin ahmimiskohtauksiaan. Bulimiapotilaan ajatuksia ja asenteita pyritään ohjaamaan terveeseen suuntaan. Terapian loppuvaiheeseen kuuluu saatujen tuloksien tekeminen pysyviksi ja uusiutumisen ehkäisy. Terapiamuoto tehoaa hyvin yli 16-vuotiaiden ahmimisoireiden hoitoon.

Interpersoonallisen terapian kesto sovitaan potilaan kanssa yksilöllisesti. Erona kognitiivis-behavioraaliseen terapiaan on syömisasioiden pitäminen taustalla ja keskittyminen ihmissuhteisiin sekä niiden ongelmiin. Syömisongelmien laatu ja kesto selvitetään kuitenkin myös interpersoonallisessa terapiassa ja potilaalla on mahdollisuus saada tietoa syömishäiriöiden luonteesta sekä sairauden kulusta.

Potilaiden vanhempien muodostamat ryhmät ja tukijärjestöt ovat merkityksellisiä, sillä ne tukevat sairastunutta paranemisprosessissa, vaikka tutkimusnäyttö niiden vaikuttavuudesta hoitoon puuttuu. Ruoka- ja syömispäiväkirjat ovat tehokkaita henkilöillä, jotka ovat motivoituneita käyttämään niitä. Erilaisilla fysioterapian muodoilla voidaan pyrkiä löytämään rentouttava tapa olla oman ruumiin kanssa ja helpottamaan pakonomaista liikkumista.

Lue lisää yleistietoa bulimiasta.

Muun hoidon tukena on käytettävissä eräitä psyykenlääkkeitä, jotka lievittävät hallitsematonta ahmimista ja oksentelua. Esimerkiksi fluoksetiinin on todettu tehoavan noin 60-70 %:lle bulimiapotilaista ja muutkin serotoniinitoimintaan vaikuttavat uudentyyppiset masennuslääkkeet ovat vähentäneet potilaiden ahmimista ja oksentelua merkittävästi. Nämä mielialalääkkeet estävät aivoissa välittäjäaineena toimivan serotoniinin takaisinoton hermosolujen päätteisiin ja vähentävät ahmimisen lisäksi masentuneisuutta sekä ahdistuneisuutta. Hoitomyöntyvyys serotoniinivaikutteisilla lääkkeillä on todettu paremmaksi kuin trisyklisillä masennuslääkkeillä. Pitkäaikaisessa hoidossa tulee ongelmina esiin kuitenkin se, että vaikka oireet vähenevät lääkehoidon aikana, niillä on taipumus uusiutua jopa 2/3 tapauksessa. Lääkityksestä on todettu olevan hyötyä psykoterapeuttisen hoidon lisänä. Alle 18-vuotiaiden lääkehoidosta ei ole vielä riittävästi tutkimustietoa.

Lähteet:

Suokas J, Rissanen A, Ahmimishäiriö – bulimia nervosa, Psykiatria, Duodecim kustannus Oy 2017

Syömishäiriöt. Käypä hoito-suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Lastenpsykiatriyhdistyksen ja Suomen Psykiatriyhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen lääkäriseura Duodecim 2014 (viitattu 26.2.2018). Saatavilla internetistä: käypähoito.fi

Ruuska J, Syömishäiriöt lapsilla ja nuorilla, Lääkärin Käsikirja, Duodecim Kustannus Oy 2016

Julkaistu: 5.4.2018