Hiusväribränditkin ovat jo luoneet uusia vaalennusaineita, joiden avulla vapaalla kädellä tehdyt raidat onnistuvat entistä helpommin ilman folioita ja läikkiä. Parhaimmillaan balayage-raidat näyttävät luonnollisilta ja pehmeiltä sulautuen kauniisti omiin väreihin ja vaaleampaan latvaan. Vaalennukset ja raidoitukset, jotka näyttävät auringon tekemiltä, ovatkin tämän hetken kuumin hiustrendi kaiken tummuisissa ja pituisissa hiuksissa.
Annin hiusten lähtotilanne on vahva ombre eli liukuvärjäys, jossa latva on selkeästi tummaa tyveä vaaleampi. Omassa, 20 sentin matkalta näkyvässä tyvivärissä on hieman vaaleaa raitaa, mutta se ei riitä häivyttämään yksivärisen vaalean latvan rajaa. Vanha ombre päätettiinkin viedä seuraavalle tasolla reiluilla balayage-raidoilla, joilla eripariset tyvi ja latva saatiin yhdistettyä, samalla tuoden kasvojen ympärille vaaleutta ja kirkkautta.
Annin kasvot kirkastuvat myös kauniisti oikeisiin kohtiin sijoitetuilla balayage-raidoilla sekä puhtaan luonnollisella, vaalean sävyllä, joka saatiin aikaiseksi kiiltokäsittelyn avulla.
Upeat ja vahvat aurinkoraidat ovat mahtavaa vaihtelua hentoihin ja ohuisiin raitoihin, jotka ovat hallinneet raidoitusmuotia aikaisemmin.
Mutta balayage-tekniikoita on melkein yhtä paljon kuin tekijöitäkin ja onnistuneen värjäyksen takana onkin useita harjoituskertoja ja oikeanlaiset vaalennusaineet. Kyseessä on värjäys, joka harvemmin kotikonstein onnistuu, joten mikäli toivoo soljuvaa lopputulosta ilman läikkiä tai vaakaraitoja, niin kannattaa hakeutua osaavan kampaajan käsiin!
Vaikka balayage-raidat näyttävät kauniilta suorissakin hiuksissa, ne korostuvat, kun hiukset taivuttaa kevyille laineille. Nyt tehdään entistä pehmeämmät, hieman 70-luvun henkiset, harjaamalla ne kihartamisen jälkeen läpi isolla lapioharjalla.
Kiharat kannattaa tehdä tarpeeksi suurissa osioissa ja hieman normaalia miedommalla raudan lämpötilalla, jos hiuksilla on tapana kihartua liikaa.
Kaikista halutuin ilme on valmis, kun laineet vielä yhdistetään keskipään jakaukseen ja kauniisti laskeutuviin puseroihin.
Hiusmuutoksen teki kampaaja Meeri Mäntylä. Tutustu Meerin hiusaiheiseen blogiin I´d rather hair you now.