Brittiläinen Aric Sigman esitteli viimeisimmät tutkimustuloksensa Euroopan parlamentille Brysselissä viime kuussa. Niiden mukaan kaikki television teletapeista tietokoneruutujen väkivaltapeleihin vaurioittavat lasta sekä fyysisesti että psyykkisesti.
Sigmanin mukaan audiovisuaalisen viihteen kulutusta pitäisikin säädellä samaan tapaan kuin suolan tai rasvan käyttöä, eikä alle 3-vuotiaiden tulisi katsoa sitä lainkaan. Suurelle yleisölle mies valotti havaintojaan DailyMail- lehdessä.
Todellinen katseenvangitsija
Sigman perustelee television ja muun ruudun tuijottamisen haittoja niiden taianomaisella kyvyllä varastaa katsojan huomio tyystin. Ihminen on luonnostaan taipuvainen kiinnittämään huomionsa ja keskittymään kaikkeen kirkkaaseen ja nopeasti liikkuvaan – sen avulla ihmissuku on selvittänyt monet tiukat tilanteet.
Televisiossa tai tietokoneella viuhuvat kuvat kiinnittävät huomiomme niin täydellisesti, ettemme kykene irrottamaan katsettamme ruudusta. Myös joidenkin eläinten on havaittu käyttäytyvän samoin.
Haitallisia hormoneja ja korkeaa kolesterolia
Paitsi keskittymiskykymme, Sigmanin mukaan ruudun katseleminen ottaa haltuunsa koko kehomme. Hänen mukaansa tämä johtuu hormoneista, joita huomiomme vanginnut ohjelma saa elimistömme tuottamaan.
Daily Mailin artikkelissaan Sigman viittaa useampiin, toisten tutkijoiden tekemiin tutkimuksiin. Yksi niistä on Firenzen yliopiston vuonna 2006 julkaisema tutkimus. Sen mukaan televisiota säännöllisesti katselleiden 6-13-vuotiaiden lasten melatoniini- hormonin tasot nousivat jyrkästi, kun lapset olivat viikon tv-lakossa.
Kyseinen hormoni vaikuttaa niin uneen, vastustuskykyyn kuin murrosiän käynnistymiseenkin. Sigman heittääkin ilmaan kysymyksen: voisiko tyttöjen yhä aikaisemmaksi siirtynyt murrosikä johtua nimenomaan television katselemisesta?
Sigman tuo esille myös vuonna 2004 julkaistun uusiseelantilaistutkimuksen, jossa tutkittiin 1000 ihmistä aina lapsuudesta 26-vuotiaaksi asti. Sen mukaan 5-15-vuotiaana enemmän kuin kaksi tuntia päivässä televisiota katsoneilla on 15 prosenttia suuremmalla todennäköisyydellä korkeat kolesteroliarvot.
Arvostellut aihetta ennenkin
Noin 80 prosenttia aivojen kehityksestä tapahtuu ennen kuin täytämme 3 vuotta. Tästä syystä Sigman olisi valmis kieltämään alle kolmivuotiailta lapsilta – ja on jo kieltänyt omalta lapseltaan! – television katsomisen kokonaan.
Teko on radikaali Briteissä, jossa 11-15-vuotiaat käyttävät puolet valveillaoloajastaan ruudun ääressä. 75-vuotiaaksi ehtinyt britti on katsonut televisiota enemmän kuin 12 vuotta!
Psykologi Aric Sigman on tunnettu ja tunnustettu tutkija ja luennoitsija, joka on aiemmin muun muassa kirjoittanut kirjat The Spoilt Generation sekä Remotely Controlled: How Television is Damaging Our Lives. DailyMail on julkaissut aiemmin hänen artikkelinsa Batmanin ja muiden samankaltaisten elokuvien väkivaltaisista vaikutuksista lapsiin.
Lue lisää: