Anaaliseksi on aina herättänyt monenlaisia tunteita ja mielipiteitä. Moni pitää anaaliseksiä likaisena ja etovana asiana, mutta toisaalta sitä kohtaan tunnetaan uteliaisuutta ja kokeilunhalua.
– Anaaliseksiin liittyy paljon epätietoisuutta. Peräsuolen ensisijainen tehtävä on ulostaminen, joten tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että anaaliseksi herättää ristiriitaisia tunteita, erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Aune Karhumäki toteaa.
Osa ennakko-oletuksista perustuu erilaisiin uskomuksiin aiheeseen liittyen. Osa taas kokemuksiin, joissa anaaliseksiin on ryhdytty puutteellisesti kommunikoiden aiheesta kumppanin kanssa liian vähän. Myös muu valmistautuminen on voinut olla puutteellista.
Lue myös: Sopiiko peppuseksi sinulle?
Yksi vanhimpia tabuja
Anaaliseksiä on harrastettu aina antiikin ajoista lähtien. Suuren yleisön tietoisuuteen se tuli 90-luvulla, kun anaaliyhdyntää alettiin esittää pornografisissa julkaisuissa. Silti anaaliseksiä on pidetty aina jonkinlaisena tabuna ja vaiettavana asiana. Jotkut pitävät sitä jopa vain homojen tapana olla yhdynnässä.
– Anaaliseksi on rinnastettu usein muihin luonnottomina, sairaina tai perversseinä pidettyihin seksikäyttäytymisen muotoihin, joissa siemenneste on päätynyt ”vääriin paikkoihin”, kuten suuhun tai peräaukkoon, Karhumäki sanoo.
– Tämän vuoksi anaaliseksi yhdistetään hyvin usein vain homojen yhdyntäkeinoksi, vaikka sitä harrastetaan yhtä lailla myös hetero- ja lesboseksin yhteydessä.
Lue myös: Miksi oraaliseksi kasvattaa suosiotaan?
Miehet kiinnostuneempia
Usein kiinnostus anaaliseksiin on riippuvainen sukupuolesta. Miehet ovat huomattavasti kiinnostuneempia asiasta kuin naiset.
– Anaaliseksin näyttäminen liittyy olennaisena osana pornon kuvastoon, minkä vuoksi se mielletään miehille läheisemmäksi asiaksi. Miehiä voi hyvin kiehtoa ajatus tiukasta penetraatiosta, seksuaaliterapeutti selventää.
Lue myös: Kun mies rakastaa pornoa – ja nainen inhoaa
– Naiset sen sijaan saattavat kokea anaaliseksin ahdistavaksi siitä syystä, että heille anaaliseksi tulee usein vastaan pornon kautta, eivätkä koe olevansa valmiita anaalipenetraatioon siten kuin pornoelokuvissa esitetään.
Myös ulosteen tai suolistokaasujen karkaamisen pelko luo negatiivista mielikuvaa. Mikäli aiemmat anaaliseksiin liittyvät kokemukset ovat olleet epämiellyttäviä tai kivuliaita, saattaa ihmisillä olla sellainen käsitys, että anaaliseksi ei voi tuntua hyvältä. Siksi sitä usein vältetään.
Erogeenista aluetta
Karhumäen kertoman mukaan peräaukon seutu on erogeenistä aluetta, jonka koskettelu tuottaa seksuaalista mielihyvää. Peräaukossa on paljon hermoja, joita stimuloitaessa ihminen – niin mies kuin nainen – kiihottuu.
– Jos anaaliseksin avulla onnistuu kiihottamaan joko miehellä eturauhasta tai naisella G-pisteen aluetta ja klitorista, on orgasmin saaminen anaaliseksissä mahdollista. Myös mies voi olla anaaliseksin vastaanottava osapuoli. Miehen voi olla vaikea tehdä aloitetta anaaliseksiin saavana osapuolena, koska hän saattaa pelätä tulevansa kumppanin taholta leimatuksi, toteaa Karhumäki.
Lue myös: 5 suurinta ja haitallisinta seksimyyttiä
Yhdessä kumppanin kanssa
Ensimmäisen anaaliseksikerran kumppanin kanssa tulee rauhallinen ja molempien osapuolten haluja ja toiveita tukeva. Kiirettä ei kannata pitää, koska silloin kiihottuminen saattaa jäädä vajaaksi ja anaaliseksi vain suunnitelman tasolle.
– On tärkeää, että anaaliseksissä saava osapuoli säätelee penetraation laatua, nopeutta ja syvyyttä. On myös hyvä muistaa, että kommunikoi kumppanilleen omista rajoistaan ja tuntemuksistaan vaikka se tarkoittaisi toisinaan sitä, että lupaavasti alkaneet seksileikit jäävät kesken, Karhumäki muistuttaa.
Anaaliseksiin ei saisi kuitenkaan pakottaa ketään, eikä sen harrastamisesta saisi tulla kynnyskysymystä parisuhteeseen. Jokaisella on oikeus rajata omaa seksuaalisuuttaan ja tätä rajaa tulee myös kunnioittaa.
Ota huomioon!
Anaaliseksiä harrastettaessa tulee ottaa huomioon muutama seikka. Ensinnäkin, siittimen oltua peräsuolessa sitä ei saa siirtää suoraan emättimeen peräsuolen suolistobakteerien siirtymävaaran takia. Toisekseen pitäisi muistaa, että jotta anaaliyhdyntä voisi olla onnistunutta, tulee peräaukon olla tarpeeksi rentoutunut ja liukas.
– Peräaukkoa ei tulisi hieroa hitaasti rentouttaen avoimeksi esimerkiksi sormella, vesipohjaista liukastetta apuna käyttäen. Samaan aikaan anaaliseksin saava osapuoli voi keskittyä rentouttamaan peräaukon ja lantionpohjanlihaksia, Karhumäki neuvoo.
Lue myös: Liukuvoiteen käytön ABC
Jos ajatus anaaliseksistä tuntuu kiinnostavalta tai kenties houkuttelevalta, kannattaa oman peräaukon tutkiminen aloittaa varovasti yksin, rauhallisin askelin.
– Omaa peräaukkoa kannattaa tunnustella tutkien tuntemuksia ja tunteita, joita oma kosketus tuottaa. Pyörittävät liikkeet auttavat lihaksistoa rentoutumaan paremmin kuin painavat tai työntävät liikkeet. Peräaukkoa voi hyväillä siis pyörittävin liikkein edeten vähitellen läpi ensimmäisen tahdonalaisen ja toisen tahdosta riippumattoman, sisemmän sulkijalihaksen läpi syvemmälle anaalikanavaan – sinne asti kun hyvältä tuntuu, seksuaaliterapeutti neuvoo.
Yksi vaihtoehto anaaliseksiin totuttautumiseen on myös aloittaa tutustuminen anaaliseksileluihin. Erilaiset tapit, helmet ja sauvat voivat auttaa alkuun anaaliseksiä harkittaessa.
Asiantuntijana erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Aune Karhumäki.
Lue myös:
Parisuhteen yleisimmät seksiongelmat