Allerginen nuha on yleinen vaiva, josta kärsii n. joka neljäs tai viides, mutta jos lievätkin oireet otetaan huomioon niin n. lähes joka kolmas oireilee. Tyyppioireita ovat nenän ja silmien kutina, punoitus ja vetistys, aivastelu ja nenän tukkoisuus. Tavallisia aiheuttajia ovat tuulipölytteisten kasvien siitepölyt, joista tärkeimpinä, lepän, koivun ja heinien siitepölyt.
Leppä ja koivu aloittavat pölytyksen huhti-toukokuussa ensimmäisinä lämpiminä ja usein tuulisina päivinä. Koivun siitepölylle allergiset saavat usein suun limakalvolle oireita omenasta, tomaatista, porkkanasta ym. hedelmistä tai juureksista. Heinät aloittavat pölytyksen kesäkuun puolivälin jälkeen. Heinäkuussa voi olla pujon siitepölyä runsaasti ilmassa.
- Lue myös lääkärikirja: Allergisen nuhan oireet, aiheuttaja, yleisyys ja hoito
Puhdasta kausiallergiaa on vain noin viidennes allergisesta nuhasta. Suurin osa on ns. ympärivuotista allergista nuhaa tai kausinuhan ja ympärivuotisen nuhan yhdistelmää, jossa aiheuttajia ovat myös esim. eläimistä tai punkeista peräisin olevat allergeenit. Homeallergia on melko harvinainen.
Huono sisäilma, joko liian kuiva tai vetoinen ilma tai kosteusvauriosta peräisin olevat ilman epäpuhtaudet voivat pahentaa allergiaoireilua. Jauhonpöly on merkittävä työperäinen allergeeni.
Tarvittaessa allergiatestejä
Jos allergian aiheuttaja ei ole tiedossa tai se on epävarma ja oireilu on voimakasta, tulisi tehdä allergiatestaus joko ihopistokokeella, tai verinäytteestä. Testien tulkinnassa on ongelmana se, että positiivinen allergiatesti ei suoraan tarkoita allergiaa, vaan se on ainoastaan osoitus herkistymisestä allergeenille eikä kyseinen allergeeni välttämättä aiheuta oireita eikä ehkä aiheuta niitä tulevaisuudessakaan. Väestötutkimuksissa on todettu, että alle 40-vuotiaista suomalaisista yli puolet on herkistynyt jollekin allergeenille, mutta vain noin joka 2. tai joka 3. heistä saa siitä oireita.
Siedätyshoito on lisäämässä suosiotaan allergisen nuhan hoidossa. Hoitoa annetaan yleensä koivun ja/tai heinän siitepölylle. Eläinallergioita hoidetaan vain poikkeustapauksissa. Siedätyshoito annetaan perinteisesti pistoksina, ensin viikoittain pari kuukautta ja sitten ylläpitohoito kuuden viikon välein kolmen vuoden ajan. Hiljattain on tullut käyttöön myös suun kautta tapahtuva siedätyshoito, jolloin potilas ottaa päivittäin tabletin noin kolmen vuoden ajan. Toistaiseksi suun kautta otettava hoito on tarjolla vain heinäallergisille.
Kolme syytä miksi allerginen nuha kannattaa hoitaa
- Allerginen nuha huonontaa elämänlaatua. Useissa elämänlaatututkimuksissa on todettu että allerginen nuhaoireilu huonontaa elämänlaatua. Tyypillinen oire on myös väsymys, joka voi aiheuttaa suorituskyvyn laskua koulutyössä ja univaikeudet.
- Allerginen nuha lisää keuhkoastman riskiä. Jos nenässä on käynnissä allerginen reaktio, niin se lisää keuhkoputkien supistumisherkkyyttä ja pahentaa olemassa olevaa keuhkoastmaa tai altistaa astman puhkeamiselle.
- Allerginen nuha aiheuttaa poskiontelotulehduksia. Poskiontelotulehdusten pitkittymisen taustalla on limakalvoturvotus onteloiden tyhjenemistiehyeissä. Hoitamaton allergia lisää limakalvoturvotusta.
Kolme ohjetta miten allergiaan pitäisi suhtautua
1. Lievissä oireissa ei tarvita allergeenin välttämistä. Uusimpien tutkimusten mukaan allergeenille altistuminen lisää sietokykyä eli toleranssia allergeenille. Jos oireet pysyvät hyvin kurissa lievällä lääkehoidolla, ei allergeenia tarvitse välttää.
2. Voimakkaissa oireissa allergeenin huolellinen välttäminen. Allergeenin välttämisen suunnitelma pitäisi laatia yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Allergia- ja astmaliitto voi olla tässä apuna (www.allergia.fi). Koskee myös ruoka-aineallergioita.
3. Lääkehoito ja/tai siedätyshoito. Yleisimpiä lääkkeitä ovat antihistamiinitabletit ja nenän kortisonisuihkeet. Jos oireet eivät pysy kurissa lääkehoidolla, voidaan harkita siedätyshoitoa.
Kolme ohjetta oikean lääkehoidon suhteen
1. Hoito aloitetaan ajoissa ennen siitepölykauden alkua. Siitepölypitoisuudet nousevat nopeasti ja on varottava päästämästä oireita valloilleen.
2. Tarkkaillaan sivuvaikutuksia. Kortisonisuihkeita käytettäessä tarkkaillaan mahdollista nenän limakalvon kuivumista, josta merkkejä ovat kuiva tuhina ja verentihku. Tällöin tulisi suihkeissa pitää taukoa ainakin kuivalla puolella. Antihistamiinit voivat aiheuttaa väsymystä, jolloin on syytä kokeilla eri merkkiä.
3. Jos lääkkeistä ei ole riittävää apua, niin erikoislääkärille. Nenän tukkoisuuden taustalla voi olla myös muita syitä kuin allergia, esim. nenän väliseinän vinous, sivuonteloiden tulehdukset tai nenäpolyypit.
Faktaa allergisesta nuhasta
- Allerginen nuha on yleinen vaiva
- Lievät allergiaoireet eivät edellytä allergeenin välttämistä
- Voimakkaammin oireilevien tulee välttää allergian aiheuttajaa
- Allergiaoireet tulisi pitää kontrollissa lääkehoidolla
- Siedätyshoito on merkittävä hoitovaihtoehto allergisessa nuhassa