Sairaudet

Tutkimus: Terapian hyötyjä masennuksen hoidossa on liioiteltu julkaisuharhan takia

Lääkkeet ja terapia kyllä tehoavat masennukseen. Mutta julkaistuja tutkimuksia lukemalla voi saada tehokkuudesta ainakin hiukan liian ruusuisen kuvan.

15.10.2015 Terve.fi

Lääkkeiden ja terapian hyödyistä depression hoidossa sanotaan nyt samaa: molemmista saa ainakin hiukan liian ruusuisen kuvan, jos katsoo pelkästään niitä tutkimuksia, jotka on julkaistu. Kaikkia tutkimuksia ei ole julkaistu lainkaan tieteellisisssä julkaisuissa.

Tähän viittaa uusi holllantilais-yhdysvaltalainen tutkimus. Se ei kuitenkaan kumoa sitä, etteikö psykoterapia tehoaisi. Tehoa on, joskin hyötyihin on näyttänyt kertyvän turhaa pullistumaa.

Vuonna 2008 julkaistiin NEJM:ssä tutkimus, jonka mukaan masennuslääkkeet saattavat näyttää todellista tehokkaammilta, koska negatiivisia tutkimustuloksia ei ole saatu julki yhtä helposti kuin positiivisia.

Olisiko sitten järkevää suositella ennemminkin terapiaa kuin lääkkeitä? Tämä kysymys jäi auki. Tuolloin toivottiin kuitenkin, että selvitettäisiin, vääristääkö julkaisuharha myös käsityksiämme terapian tehosta depression eli masennuksen hoidossa.

Sekä lääkkeet että terapia kyllä tehoavat

Uusi hollantilais-yhdysvaltalainen tutkimus on julkaistu Plos Onessa. Sekään ei tietenkään anna suoraan vastaa siihen, kannattaisiko suosia terapiaa vai lääkkeitä vai kumpaakaan. Se osoittaa kuitenkin, että myös terapian hyödyistä masennuksen hoidossa syntyy nykyisellään turhan ruusuinen kuva, kun lukee niitä tutkimuksia, jotka on julkaistu tieteellisissä julkaisuissa.

– Molemmat ovat tehokkaita (lääkkeet ja terapia), mutta eivät siinä määrin, kuin julkaistut tiedeartikkelit antaisivat olettaa, kirjoittavat tutkijat.

Tuloksemme ei tarkoita, etteikö psykoterapia toimisi, tähdentää yksi tutkijoista, psykologian professori Steve Hollon, Vanderbiltin yliopiston sivustolla. Käsityksessämme tehokkuudesta vain voi olla ilmaa.

Osa tuloksista jäi julkaisematta

Tutkijat etsivät käsiinsä sellaiset masennuksen hoitoa psykologisin menetelmin selvittäneet kliiniset tutkimukset, jotka olivat vuosina 1972–2008 saaneet rahoitusta Yhdysvaltain terveysvirastolta (National Institutes of Health, NIH).

Esille haravoitiin niitä tutkimuksia, joissa oli käytetty psykologisina menetelminä esimerkiksi kognitiivista terapiaa, psykoterapiaa, perheterapiaa tai ryhmäterapiaa.

Löydettiin kaikkiaan 55 eri kliinistä tutkimusta, joissa oli selvitetty masennuksen hoitoa psykologisin menetelmin. Kävi ilmi, ettei 13 tutkimuksen tuloksia ollut julkaistu.

Tutkijat hankkivat käsiinsä nämä julkaisemattomat tulokset ja meta-analysoivat sekä julkaistut että julkaisemattomat tulokset.

Kun lisättiin psykoterapiasta julkaistuihin tuloksiin myös julkaisemattomat tulokset, selvisi, että tämän terapian tehokkuus näyttää laskevan. Tässä kohden tutkijat kirjoittavat nimenomaan psykoterapiasta, vaikka alun perin he ilmoittivat etsineensä tutkimustuloksia myös muista psykologisista hoidoista.

Lähteet:

PLoS ONE 10(9): e0137864. doi:10.1371/journal.pone.0137864

The New England Journal of Medicine 2008; 358:252-260, DOI: 10.1056/NEJMsa065779 

Vanderbilt University

Lue myös:

Eroon syysapatiasta

Kirkasvalohoito

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt