Punkit levittävät kahta tautia, borrelioosia ja aivokuumetta. Jälkimmäinen on viruksen aiheuttama ikävä sairaus, joka kulkee myös nimellä Kumlingen tauti tai TBE. Aiemmin pääasiassa Ahvenanmaalla esiintynyt tauti on viime vuosina levinnyt mannermaalle ja yleistynyt. Ajankohtaisesta taudista ja sen yleisyydestä on juuri ilmestynyt suomalaislääkäreiden selvitys.
Suomessa yleinen TBE-virus on ns. eurooppalaista tyyppiä. Sen lisäksi on meillä alkanut levitä siperianpunkin välityksellä itäisiä viruksia, joiden on väitetty aiheuttavan vaikeampia aivokuumeita. Noin 0,1-2 % punkeista kantaa TBE-viruksia.
Suomessa on 20 viime vuoden aikana todettu noin 500 puutiaisaivokuumetapausta. Tauti on yleistynyt, sillä viime aikoina tapauksia on ollut noin 40 vuosittain. Valtaosa niistä on nykyään mannermaalla. Vain noin puolella potilaista on tiedossa edeltävä punkin pisto. Aivokuumetta esiintyy kaikenikäisillä, mutta yleisin se on keski-ikäisillä ja sitä vanhemmilla.
- Lue myös: Pitääkö punkkia pelätä?
Taudin yleisimmät oireet ovat kuume, päänsärky ja vatsavaivat. Oireet voivat laantua, mutta palata toisessa vaiheessa voimakkaampina. Silloin väsymyskin on yleistä. Aivoperäisinä oireina todetaan huimausta, puhevaikeuksia ja sekavuutta. Taudinkuva vaihtelee hyvin lievistä oireista halvauksiin ja jopa kuolemaan. Diagnoosi varmistetaan vasta-ainetutkimuksin verestä. Viruksia vastaan ei ole lääkettä. Punkin pisto ja siitä seuraava aivokuume voi olla kohtalokas siinäkin mielessä, että noin kolmasosalle potilaista jää puhevaikeuksia, huonokuuloisuutta tai tasapainovaikeuksia.
Vaikka tautiin ei ole hoitoa, on kuitenkin tehokas ehkäisykeino, rokote. Se tehoaa hyvin eri virustyyppejä vastaan. Ahvenanmaalla rokote on jo yleisessä käytössä. Pahimmilla alueilla manner-Suomessa, Paraisilla ja Simossa, ja miksei muuallakin, missä punkeille altistuu, rokotusta on syytä harkita. Kolmen pistoksen perussarjan jälkeen tehoste olisi syytä ottaa 3-5 vuoden välein.
Lähde: Duodecim 2015;131:1367-75