Borrelioosi

Borrelioosi tai Lymen borrelioosi, on taudinkuvaltaan vaihteleva infektiosairaus, jonka aiheuttaa Borrelia burgdorferi -spirokeettabakteeri. Borrelia burgdorferista on useita alalajeja, jotka voivat aiheuttaa taudin. Taudin aiheuttavat bakteerit leviävät ihmiseen puutiaisen piston välityksellä. Primaari-infektiossa noin puolelle Lymen tautiin sairastuneista ilmaantuu laajeneva rengasihottuma (Erythema migrans), jonka perusteella tautia voidaan alkaa hoitaa.  Tauti voi olla myös laajalle levinnyt, jolloin oirekuva on moninaisempi. Oireita voivat levinneessä infektiossa olla mm. hyppivät nivel ja lihaskivut, mono- tai oliogoartriitit, sydänoireet sekä keskushermosto-oireet kuten päänsärky, väsymys. Lymen borrelioosin diagnoosi on kliininen, mutta etenkin levinneessä ja myöhäisoireisessa borrelioosissa tarvitaan laboratoriotutkimuksia kuten vasta-ainemäärityksiä. Lymen borrelioosia hoidetaan antibiooteilla.

Lymen borrelioosin aiheuttaa Borrelia burgdorferi –bakteeri, jota on useita alalajeja. Bakteeri tarttuu ihmiseen puutiaisen pureman välityksellä. Tauti voi tarttua aikuisen puutiaisen tai nymfi- eli nuoruusmuodon välityksellä. Useimmiten nymfit ovat tartunnan takana, koska ne jäävät helposti huomaamatta pienen kokonsa vuoksi.

Puutiaisten esiintyminen Suomessa vaihtelee: puutiainen on levinnyt ainakin Pietarsaari-Joensuu-linjan eteläpuolelle, mutta sitä esiintyy paikoin pohjoisemmassakin erityisesti rannikkoseudulla. Eniten puutiaista esiintyy Ahvenanmaalla ja Saaristomeren alueella. Puutiaiset suosivat luonnossa kosteata ruohikko- ja heinikkomaastoa sekä pensaikkoja ja aluskasvillisuutta ja piston vaara onkin suurin tällaisissa paikoissa. Jos infektoitunut puutiainen pistää ihmistä, riski saada infektio on noin 10-20 %. Riskiä saada infektio pistossa lisää se, kuinka kauan puutiainen on ehtinyt olla iholla kiinnittyneenä. Infektion riski on olematon, mikäli puutiainen on irrotettu iholta vuorokauden kuluessa puremasta.

Lymen borrelioosin oireet voidaan jakaa varhaisvaiheeseen, varhaiseen laajalle levinneeseen sekä myöhäiseen laajalle levinneeseen. Varhaisvaiheessa eli primaari-infektiossa puutiaisen piston kohdalle iholla kehittyy noin puolelle potilaista erythema migrans -ihottuma. Erythema migrans on usein pistokohdasta rengasmaisesti leviävä punoitus iholla. Ihottuma syntyy päivien tai muutamien viikkojen aikana pistosta ja voi hävitä itsestään ja jäädä potilaalta jopa huomaamatta. Yli 5 cm:n läpimittaista punoittavaa ihottumaa on pidettävä erythema migransina, jos puremasta on kulunut yli viikko aikaa. Primaarivaiheessa potilaan muut oireet ovat usein lievät – väsymystä ja lievää lämpöilyä voi esiintyä. Primaarivaiheen harvinainen oire on pistokohdan lähettyville pehmeään kohtaan ilmaantuva sinertävä, pehmeä kyhmy eli borrelia lymfosytooma. Lymfosytooma ilmenee useimmiten nännin seudulla, kivespussissa tai korvalehdessä.

Laajalle levinneessä ja myöhäisoireisessa taudissa oireet ovat monimuotoiset ja ne voivat ilmaantua pitkänkin ajan, jopa yli vuoden kuluttua infektiosta. Myöhäisoireita tulee jopa puolelle hoitamattomista ihottumavaiheen sairastaneista potilaista. Ensioireina on usein lihas- ja nivelkivut, jotka vaihtavat paikkaa ”hyppien”. Myös niveltulehduksia eli artriitteja voi esiintyä. Tulehdusta voi olla yhdessä tai useammassa nivelessä. Neurologisia oireita voivat olla päänsärky, väsymys, aivokalvontulehdus eli meningiitti, hermotulehdus eli neuriitti, aivotulehdus eli enkefaliitti ja lievät halvaukset eli pareesit. Yleisin neurologinen oire on kasvohermohalvaus.

Erityisesti lapsilla kasvohermohalvauksen syy on useimmiten borrelioosi. Levinnyt myöhäinen borrelioosi voi myös aiheuttaa sydänoireita kuten johtumishäiriöitä (esim. AV-blokki). Iho-oireista moniläiskäinen erythema migrans ja acrodermatitis atrophicans liittyvät usein borrelioosiin.

Borrelioosi todetaan oireiden ja altistuksen esitietojen avulla, käyttäen apuna laboratoriotutkimuksia. On huomattava, että oireettomilta potilailta ei tule tutkia vasta-aineita, sillä niiden löytyminen ei välttämättä kerro akuutista infektiosta vaan vasta-aineet voivat olla peräisin jostain aikaisemmin sairastetusta infektiosta.

Diagnoosi voidaan asettaa ja hoito aloittaa pelkän kliinisen kuvan perusteella primaarisen tartunnan tapauksessa, jossa potilaalla on nähtävissä erythema migrans ja taudinkuva sopii kliinisesti borrelioosiin. Vasta-ainemäärityksiä tai muitakaan laboratoriotutkimuksia ei tarvita. Myös lymfosytooma pistokohdassa tai sen lähettyvillä on primaariborrelioosille diagnostinen.

Myöhäisborrelioosia epäiltäessä on esitiedoista selvitettävä, onko potilaalla ollut viimeisen vuoden aikana puutiaisen puremia, erythema migransia tai onko hän liikkunut alueilla, joilla puutiaisia esiintyy. On hyvä myös kysyä, onko perheenjäseniltä tai lemmikkieläimistä löytynyt puutiaisia ja onko pisto mahdollinen myös potilaan kohdalla.

Tärkein diagnostinen laboratoriotesti on borreliavasta-aineiden tutkiminen joko seerumista tai aivo-selkäydinnesteestä. On huomattava, että borreliatartunnan alkuvaiheessa vasta-aineita voidaan todeta verestä vasta noin kolmen viikon jälkeen tartunnasta.

Jos epäillään neuroborrelioosia, tarvitaan tutkittavaksi sekä seerumin että aivo-selkäydinnesteen borreliavasta-aineet. Aivo-selkäydinnesteen lymfosytoosi antaa usein tukea borrelia-diagnoosille. Laajalle levinneessä borreliainfektiossa vasta-aineet suurenevat yleensä selvemmin ja diagnostiikka on niitä käyttäen luotettavampaa kuin varhaisvaiheessa.

Pelkkä puutiaisen pisto tai epäily siitä ilman erythmean migransia tai muuta selvää viitettä Lymen borrelioosiin ei ole aihe aloittaa antibioottihoitoa. Potilasta on kuitenkin syytä kehottaa tarkkailemaan pistoaluetta.

Primaarivaiheessa, eli kun potilaalla on erythema migrans tai lymfosytooma, borrelioosia hoidetaan ensisijaisesti amoksisilliinilla 2-3 viikon ajan. Vaihtoehtoisina antibiootteina on aikuisilla doksisykliini ja lapsilla doksisykliini, asitromysiini tai kefuroksiimiaksetiili.

Doksisykliini voi aiheuttaa käytännön ongelmia, sillä sen käyttöön voi liittyä valoyliherkkyyttä ja suurin osa infektioista on kesällä.

Hoitokäytännöt vaihtelevat laajalle levinneen ja myöhäisen borrelioosin osalta. Myöhäisvaiheessa hoidon kesto on tavallisimmin kolmen viikon hoitona, mutta pidempää neljän viikon hoitoaikaa voidaan tilanteen mukaan harkita. Liian pitkät hoidot eivät lisää tehoa, mutta ne aiheuttavat enemmän haittoja.

Joillakin potilailla oireet pitkittyvät asianmukaisesta hoidosta huolimatta. Varsinkin niveloireet voivat pitkittyä. Tällä hetkellä ajatellaan syntymekanismin olevan muu kuin infektion jatkuminen. Oireiden pitkittyessä vasta-aineiden määrityksestä ei ole hyötyä hoitotuloksen arvioinnissa, sillä sairastetun borreliainfektion jälkeen vasta-ainetasot voivat pysyä koholla jopa vuosia.

Borrelioosin hoidon tehoa voidaan arvioida vasta 2-3kk:n jälkeen hoidon loppumisesta, mikä vaatii kärsivällisyyttä niin potilaalta kuin lääkäriltä. Hoitotuloksen arviointi perustuu lääkärin tekemään kliiniseen kuvaan.

Borrelioosi ei ole perinnöllinen tauti.

Lymen tautia esiintyy Euroopan lisäksi Pohjois-Amerikassa ja osassa Aasiaa. Puutiaisten borreliakantajuus vaihtelee alueittain huomattavasti. Suomessa puutiaisista noin 10 % on kantajia, tosin joillain alueilla kantajuus voi olla jopa 50 %. Suomessa on vuosittain ainakin 6000 borrelioosi-tartuntaa, joista 50-80% kehittää oireita.

Suurin osa borrelioosi-tapauksista paranee täysin hoidon myötä, mutta osalle borreliainfektion sairastaneista kehittyy oireinen toipumisvaihe tai jopa pysyviä kudosvaurioita. Kyseessä ei useimmiten ole infektion jatkuminen, eikä uusiin antibioottikuureihin ole tarvetta. Paljon pelätty krooninen borrelioosi on erittäin harvinainen, mikäli tauti on tunnistettu ja hoidettu antibiootein.

Lähteet:

Hedman K. ym. Mikrobiologia. Kustannus Oy Duodecim 2010

Nyman D. Lymen borrelioosi, Lääkärin käsikirja. Kustannus Oy Duodecim 2016

Lumio J. Tietoa potilaalle: Krooninen borrelioosi eli krooninen Lymen tauti, Lääkärikirja Duodecim, Kustannus Oy Duodecim 2017

ICD-10:

A69.2 Lymen borrelioosi