Hyvinvointi

Stressi voi heikentää itsehillintää

Stressaava aamupalaveri tai hankala asiakas voi vaikuttaa siihen, valitsemmeko lounaaksi salaatin vai hampurilaisen. Uuden tutkimuksen mukaan stressi heikentää kykyjämme hillitä mielihalujamme tilanteissa, joissa tarvittaisiin itsekuria.

6.8.2015 Terve.fi

Stressaava aamupalaveri tai hankala asiakas voi vaikuttaa siihen, valitsemmeko lounaaksi salaatin vai hampurilaisen. Uuden tutkimuksen mukaan stressi heikentää kykyjämme hillitä mielihalujamme tilanteissa, joissa tarvittaisiin itsekuria.

Neuron -tiedelehdessä elokuussa julkaistu Zürichin yliopiston tutkimus kertoo, että stressi heikentää kykyä hillitä itseään tilanteissa, joissa pitäisi valita terveellisen ja epäterveellisen ruoan välillä.

Stressaantuneet ihmiset valitsivat todennäköisemmin epäterveellisen ruoan kuin ne, joilla ei ollut pahemmin henkistä rasitusta.

Vaikeita valintoja

Tutkimuksessa laitettiin 29 vapaaehtoista käymään läpi kokeen, joka aiheuttaa elimistöön lievän stressitilan. Kokeessa upotetaan käsi kolmeksi minuutiksi jääaltaaseen.

Vertailuryhmänä oli 22 henkilöä, jotka eivät olleet stressaantuneita.

Kaikki koehenkilöt olivat ilmoittaneet pyrkivänsä elämään mahdollisimman terveellisesti ja välttävänsä huonoja terveysvalintoja arjessa.

Stressi vaikutti selvästi ihmisten valintoihin. Rasittuneet koehenkilöt valitsivat mieluummin terveellisen vaihtoehdon sijaan ruoan, joka maistui hyvältä.

Tutkijat havaitsivat stressin vaikutukset myös aivotoiminnan kartoituksissa. Kun koehenkilöt olivat stressaantuneita, tietyt itsehillintään vaikuttavat aivojen osat eivät toimineet yhtä aktiivisesti kuin normaalisti.

Lähteet:

EurekAlert – How stress can tweak the brain to sabotage self-control

Neuron – Acute Stress Impairs Self-Control in Goal-Directed Choice by Altering Multiple Functional Connections within the Brain’s Decision Circuits

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt