Terveys

Kätkytkuoleman riski kasvaa vuoristossa

Korkealla vuoristossa asuvien vauvat saattavat olla suurentuneessa kätkytkuoleman vaarassa, tuore tutkimus osoittaa. Lue lisää.

11.6.2015 Terve.fi

Korkealla vuoristossa asuvien vauvat saattavat olla suurentuneessa kätkytkuoleman vaarassa, tuore tutkimus osoittaa. Riski ei ole kovin suuri, mutta silti suurempi kuin matalammilla seuduilla asuvien.

Tutkimuksen tulokset perustuvat lähes 400 000 vuosina 2007–2012 syntyneen lapsen rekisteritietoihin.

Kun tiedot kätkytkuolemista yhdistettiin tietoihin äitien asuinpaikasta synnytyksen aikoihin, kätkytkuolemia havaittiin noin kaksi kertaa enemmän perheissä, jotka asuivat yli 2 400 metrin korkeudessa kuin perheissä, joiden koti oli alle 1 800 metrin korkeudessa. Käytännössä riski ei kuitenkaan ollut kovin suuri, sillä yli 2 400 metrin korkeudessa syntyneistä kätkytkuoleman kohtasi vain kahdeksan lasta sadastatuhannesta.

Kätkytkuolemien on epäilty liittyvän hapenpuutteeseen ja nyt saadut tulokset näyttävät tukevan tätä näkemystä. Mm. lapsen nukuttaminen vatsalleen ja tupakka-altistus suurentavat kätkytkuolemien vaaraa ja saattavat myös aiheuttaa hapenpuutetta. Vallitsevan näkemyksen mukaan kätkytkuolemaan tarvitaan piilevä alttius, tietty ikä ja laukaiseva ulkoinen tekijä. Suomessa kätkytkuolemaan menehtyy vuosittain 10–20 lasta.

Tulokset julkaistiin Pediatrics-lehdessä.

Lähde: Pediatrics 2015

Lue lisää:

Imetys saattaa ehkäistä kätkytkuolemia

Kätkytkuoleman syyksi paljastumassa serotoniinin puute

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt