Clostridium difficile –bakteerin aiheuttamaan antibioottiripuliin sairastuu Yhdysvalloissa vuosittain puoli miljoonaa ihmistä. Tauti myös tappaa, 29 000 amerikkalaista kuolee siihen joka vuosi. Suomessa viitisen tuhatta ihmistä saa vuosittain bakteerin aiheuttaman ripulin. Antibioottiripulia hoidetaan toisilla antibiooteilla, mutta parhaimmillaankin vain puolet potilaista paranee. Jo muutaman vuosikymmenen ajan on tiedetty, että ulosteensiirto parantaa peräti yhdeksän kymmenestä potilaasta. Ulosteensiirrossa lähisukulaisen ulosteliuosta annetaan tähystimen kautta suoleen. Hoitokeino on yleistynyt viime vuosina kaikkialla maailmassa.
Mutta ei niin hyvää, ettei jotain pahaakin. Amerikkalaiset lääkärit raportoivat hiljattain infektioalan tiedelehdessä tapauksesta, jossa potilaana ollut nainen lihoi saatuaan ulosteensiirron. Ulosteen luovuttajana toimi hänen lievästi ylipainoinen tyttärensä. Antibioottiripuli parani hienosti, mutta neljän kuukauden kuluttua ulosteensiirrosta nainen hakeutui lääkäriin, koska oli lihonut viitisentoista kiloa. Hänellä ei todettu mitään erityistä syytä lihomiseen. Tehostetuista laihdutusyrityksistä huolimatta hän ei laihtunut.
Tutkijat ovat ymmällään miksi näin tapahtui. Todennäköisin selitys on, että tyttären ulosteen mukana siirtyi bakteereita, jotka lihottivat naista. Hiirillä tehdyissä tutkimuksissa on nimittäin osoitettu, että siirtämällä lihavan hiiren ulostetta laihalle hiirelle tämä alkoi välittömästi lihota vaikka ruokamäärää vähennettiin. Kerrottua naista hoitanut tohtori Colleen Kelly kertoi New Scientist-lehdelle kuulleensa muistakin ulosteensiirron jälkeisistä yllättävistä tapahtumista. Ulosteensiirron kerrotaan parantaneen haavaisen paksusuolentulehduksen, masennuksen ja jopa pälvikaljun.
Tällä hetkellä ei ole hyvää käsitystä siitä, miten suoliston bakteerit vaikuttavat terveyteemme. Pelkästään Yhdysvalloissa on menossa lähes 70 tutkimusta ulosteensiirron vaikutuksista terveyteen. Toivottavasti saammekin pian lisää tietoa suolen bakteeriston merkityksestä terveydellemme.
Lue myös: