Hyvinvointi

5 tapaa, joilla työ voi vaikuttaa elämääsi

Työ vie nykyään ison osan elämästämme, ja siksi se myös vaikuttaa merkittävästi elämänlaatuumme. Parhaita vuosiaan ei kannata tuhlata huonossa työpaikassa, sillä elämässä on muitakin asioita kuin työ.

19.1.2015 Terve.fi

Tutkimusten mukaan ihminen saattaa viettää jopa 47 tuntia viikostaan työskentelemällä. Kun jokin asia vie näin paljon aikaa, se vaikuttaa väkisinkin elämään tavalla tai toisella. Lisäksi tutkimuksissa on todettu, että melko harva ihminen oikeastaan pitää työstään. Vaikkei työtään välttämättä vihaisi, vain siedettävä työpaikkakin voi vaikuttaa elämänlaatuun merkittävästi.

Työssä käyminen on olennainen osa elämää, ja tasapainon löytäminen työn ja muun elämän välillä voi toisinaan olla hyvinkin hankalaa. Huffington Postin mukaan työ voi vaikuttaa elämään ainakin näillä viidellä tavalla.

1. Työ tekee elämästä paremman

Saatat olla yksi niistä onnekkaista ihmisistä, joka todella nauttii työstään. Kun teet jotakin, mistä pidät, elämäsi on tasapainossa. Sinua ei ahdista ajatus siitä, että joudut taas seuraavana päivänä menemään töihin, joten voit mennä illalla nukkumaan kevein mielin.

2. Työ lisää stressiä

Työstressi ei valitettavasti jää aina työpaikalle. Kun lähdet kotiin, stressi voi seurata sinua ja vaikuttaa elämääsi myös vapaa-ajalla. Jos tunnet työpäivän jälkeen olosi masentuneeksi tai hermostut ilman mitään selkeää syytä, työstressi on todennäköinen syypää tähän

3. Työ vie aikaa tärkeiltä asioilta

Jos teet töitä kokopäiväisesti, se vie runsaasti aikaa elämästäsi. Kun tähän lisää vielä ylityöt, saatat menettää aikaa tärkeiltä asioilta. Aika on asia, jota emme koskaan saa takaisin. Jos viettää tunteja, viikkoja ja vuosia työpaikassa, jossa ei viihdy, saattaa lopulta huomata tuhlanneensa arvokasta aikaa aivan turhaan.

4. Ajattelet, ettei ole vara valittaa

Työhön sopeutuminen on toinen luontomme. Ajattelemme, että nykyisessä taloustilanteessa saa olla onnellinen, jos on työpaikka. Ei siis parane valittaa, vaikka työ ei olisikaan ihan sitä, mitä elämältä haluamme.

Elämä on kuitenkin liian lyhyt vähään tyytymiseen. Tämä ajatusmalli nimittäin leviää helposti myös muihin elämämme osa-alueihin – tyydymme keskinkertaiseen, vaikka asiat voisivat olla paremminkin. Asioista voi olla kiitollinen, vaikka yrittäisikin tehdä samalla elämästään paremman.

5. Työ estää sinua nauttimasta elämästäsi

Kun tyytyy huonoon tai keskinkertaiseen työpaikkaan, kieltää samalla itseltään mahdollisuuden tavoitella unelmiaan ja tuhlaa elämänsä parhaat vuodet.

Parasta olisi jättää huomiotta omat epäilyt, pelot ja muiden negatiiviset kommentit. Unohda, mitä yhteiskunta on opettanut sinulle työstä ja päätä elää elämää, jossa et joudu katumaan mitään. Tämä voi viedä vuosia, mutta kamppailu on lopulta kaiken sen arvoista.

Lähde: Huffington Post

Lue myös:  

Näillä keinoilla energiatasosi pysyy hyvänä koko työpäivän ajan

Työuupumus

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi