Sairaudet

Hilse – mikä sen aiheuttaa ja miten siitä pääsee eroon?

Hilse on ikävä vaiva, josta onneksi pääsee melko helposti eroon esimerkiksi hilsesampoolla. Hilse ei johdu huonosto hygieniasta tai liiallisesta hiusten pesemisestä, vaan kuivasta päänahasta.

13.12.2014 Terve.fi

Hilse on harmiton mutta nolostuttava ja kutiava vaiva. Jos kärsii hilseestä, ensimmäisenä saattaa ajatella sen johtuvan esimerkiksi huonosta hygieniasta tai siitä, että pesee hiuksiaan liian usein. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä hilseessä on kyse ennemminkin päänahan ihosta, kertoo WebMD.com.

Ongelmana ovat siis ihosolut, jotka kasvavat ja kuolevat liian nopeasti. Asiantuntijat eivät vieläkään ole aivan varmoja siitä, mistä hilse johtuu, mutta siihen saattaa vaikuttaa sieni nimeltä malassezia. Tämä sieni kasvaa useimpien terveiden aikuisten päänahassa aiheuttamatta sen suurempia ongelmia. Yhden teorian mukaan hilse voisi johtua siitä, että joidenkin ihmisten vastustuskyky ylireagoi tähän sieneen.

Stressi voi pahentaa hilseongelmaa. Myös kylmä ja kuiva talvikausi voi laukaista hilseilyn tai pahentaa sitä.

Näin ehkäiset ja hoidat

WikiHow on listannut kolme keinoa, joiden avulla hilsettä voi sekä ehkäistä että hoitaa.

1. Hilsesampoo

Jos hilse ei lähde tavallisella sampoolla, saatat tarvita jotakin tehokkaampaa.

  • Kokeile sampoota, jossa on sinkkiä, sillä sinkki auttaa pääsemään eroon hilseestä. Sinkkipohjaisia sampoita löytyy sekä apteekeista että marketeista, ja ne yleensä myös toimivat.
  • Noudata ohjeita huolellisesti ja varaa suihkussa käymiselle normaalia enemmän aikaa, koska useimpien hilsesampoiden pitää antaa vaikuttaa hiuksissa noin 5–10 minuuttia. Joskus pesu suositellaan myös toistamaan.

2. Öljyä hiukset

Käytä yrittiöljyä tai yrttigeeliä. Erityisesti intialaisten geelien on havaittu auttavan.

  • Suorita hoito säännöllisesti, vähintään kahdesti viikossa, saadaksesi tuloksia.

3. Käytä lääkesampoota

Jos hilseongelma on vakava, turvaudu lääkesampooseen.

  • Huomioi, että eri sampoissa vaikuttavat eri aineet. Jos yhdestä ei siis ole sinulle apua, toisesta voi olla.

Lähteet: WebMD.com ja WikiHow

Lue lisää:

Ihon hilseen hoito -potilasohje

Kutinaa päänahassa

Näin hiuksesi viestivät terveydestäsi

Tarttuuko hilse? Lue ihotautien erikoislääkärin vastaus

Lue lisää
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi