Lasten yskän lääkitseminen on kokenut suuren muutoksen viime vuosina, kun hunaja on osoittautunut vähintään yhtä tehokkaaksi yskän lievittäjäksi kuin perinteiset yskänlääkkeetkin. Amerikkalaisten lääkärien tuoreiden tutkimustulosten mukaan lasten yöllinen yskä lievittyy selvästi jopa lumehoidolla.
Hunajaa ei voida antaa alle yksivuotiaille sen mahdollisesti sisältämien Clostridium botulinum-bakteerin itiöiden vuoksi. Lapsen epäkypsä puolustusjärjestelmä ei pysty torjumaan bakteerin kasvua ja haitallisten aineiden tuotantoa suolistossa. Tutkijat selvittivät, voitaisiinko makeaa agaave-nektaria käyttää hunajan sijasta lasten yskänlääkkeenä. Nektari oli pastöroitu mikrobien eliminoimiseksi.
- Lue myös: Lapsen yskä – Milloin lääkäriin?
Tutkimukseen otettiin perusterveitä 2 – 47 kuukauden ikäisiä lapsia 120. Lapsilla oli ollut alle7 päivää yskää ja muitakin ylempien hengitysteiden infektio-oireita. Osalla oli myös lievää kuumetta. Vanhemmat kirjasivat lasten oireita yhden yön aikana perusteellisen kyselykaavakkeen ohjaamina. Sitten lapset jaettiin satunnaisesti kolmeen yhtä suureen ryhmään, joista yksi sai ennen nukkumaan menoa greipillä maustettua agaave-nektaria ja toinen lumekontrolliksi greipin makuista mehua. Vanhemmat eivät tienneet, kumpaa heidän lapsensa sai, sillä väriltään samanlaiset agaave ja lume oli pakattu ruiskuihin. Kolmannelle ryhmälle ei annettu mitään erityistä hoitoa. Aamulla vanhemmat täyttivät saman oirekaavakkeen kuin ennen hoitoakin.
Sekä agaave-nektaria että lumetta saaneiden lasten yskä lievittyi merkittävästi hoitamattomien lasten yskään verrattuna. Yskimiskertojen määrä pieneni, ylähengitysteiden ja nenän limaneritys ja tukkoisuus helpottuivat ja sekä lasten että vanhempien uni parani. Myös hoitamattomien lasten tilanne helpottui jonkin verran, mikä osoittaa lasten yskän paranevan itsestäänkin melko hyvin.
Vaikka lume – tai ainakin greipinmakuinen mehu – lievittää yskää, hunaja on ilmeisesti lumetta tehokkaampi. Sen on ajateltu ohentavan limaa ja sisältävän antioksidantteja ja immunologisesti vaikuttavia aineita. Teelusikallinen sellaisenaan tai maidon joukossa ennen nukkumaan menoa on sopiva hunaja-annos. Alle yksivuotiaille voi antaa vaikka greippi- tai muuta mehua.
Lue lisää: