Identtiset kaksoset syntyvät, kun hedelmöittynyt munasolu jostain syystä jakautuu kahtia. Kaksosten geenit ovat keskenään täysin identtiset, ja kaikki erot kaksosten välillä johtuvat ympäristötekijöiden vaikutuksesta geenien toimintaan eli ilmentymiseen.
Mustelin tutki identtisiä kaksospareja, joilla oli keskenään merkittävä painoero. Muutoin he olivat täysin terveitä nuoria aikuisia. Aineenvaihduntaa säätelevien geenien ilmentyminen selvitettiin nykyaikaisin menetelmin.
Lihavat kaksoset harrastivat vähemmän liikuntaa kuin normaalipainoiset sisaruksensa. Heillä oli lihasmassaan suhteutettuna huonompi kestävyyskunto ja heikompi insuliiniherkkyys kuin sisaruksillaan. Lihavilla mitokondrioiden energiantuotantoon liittyvien geenien ilmentyminen oli vähentynyt. Mitokondriot ovat solujen ”voimalaitoksia”, ja niiden merkitys on ratkaisevan tärkeä lihasten voimantuotossa. Samoissa kaksosissa on aiemmin todettu useita muitakin aineenvaihduntaa ohjaavien geenien ilmentymisen eroja lihavien ja laihojen välillä. Tämä viittaa laajaan aineenvaihdunnalliseen häiriöön lihavilla kaksosilla.
Mustelinin mukaan liikuntaa harrastamattomilla geneettiset tekijät määräävät lähes täysin painoindeksin ja vyötärönympäryksen. Mitä enemmän liikuntaa harrastetaan, sitä pienemmäksi supistuu geenien merkitys. Liikunnalla voidaan vähentää lihavuudelle altistavien geenien vaikutuksia, ja eniten liikunnasta hyötyvät ne, joilla on suurin perinnöllinen alttius lihoa.
Liikunnan hyödylliset vaikutukset perustuvat suurentuneen energiankulutuksen lisäksi haitallisten geenien vaimentumiseen. Hyödylliset muutokset geenien toiminnassa käynnistyvät jo ennen kuin paino alkaa laskea. Liikunta on todella lääke, joka ehkäisee ja jopa parantaa monia kansansairauksiamme.
Lähde: Diabetes ja lääkäri huhtikuu 2014:17-21
Lue lisää:
Faktaa vatsanalueen rasvavarastoista