Viime vuosina Valvira on joutunut puuttumaan hoitohenkilökunnan ja lääkärien ammattioikeuksiin yhä useammin ja useammin. Viime vuonna poistettiin tai rajattiin liki kahdensadan työntekijän oikeudet.
Määrä on reippaasti suurempi kuin vielä viisi vuotta sitten. Tuolloin tehtiin kaikkiaan 90 päätöstä puuttua oikeuksiin, kerrotaan Valviran tiedotteessa. Määrä on noussut tämän jälkeen joka vuosi.
Useimmiten ammattioikeuksiin joudutaan puuttumaan päihderiippuvuuden ja/tai lääkeriippuvuuden takia. Joskus väärinkäyttöön liittyy myös lääke- tai omaisuusvarkauksia.
Ovatko riippuvuudet lisääntyneet – vai ilmoitetaanko herkemmin?
Kyse ei välttämättä ole siitä, että terveydenhuollon työntekijöillä olisi entistä useammin päihde- ja lääkeongelmia, nähdään Valvirassa. Aiheesta kaivataan tutkimustietoa.
Valvirassa tulkitaan, että kyse lienee ennemminkin siitä, että omavalvonta on parantunut.
- Työnantajat eivät enää katso ongelmia läpi sormiensa, vaan niistä ilmoitetaan entistä herkemmin valvontaviranomaiselle, todetaan tiedotteessa.
Lääkäreitä koskevia päätöksiä suhteellisesti enemmän
Vuonna 2012 Valvira puuttui kaikkiaan 194 terveydenhuollon ammattihenkilön oikeuksiin. Edellisvuonna nämä päätökset koskivat 150 työntekijää.
Useimmiten poistettiin ammattioikeudet tai kiellettiin käyttämästä terveydenhuollon ammattinimikettä: näitä päätöksiä tehtiin 97 (86). Ammattioikeutta rajoitettiin 67 (45) kertaa. Kirjallisen varoituksen sai 31 (26) ihmistä.
Kun suhteutetaan lääkärien ja hoitajien kokonaismääriin, tehtiin selvästi enemmän lääkäreitä koskevia päätöksiä: 80 päätöstä koski lääkäreitä ja 110 päätöstä hoitohenkilökuntaa.
Kepein perustein ei puututa
- Ammattioikeuksiin ei puututa kevein perustein, vaan asia edellyttää laajoja selvityksiä, ja joissain tilanteissa kiireellistä puuttumista henkilön toimintaan, todetaan Valvirasta.
Valviran tiedotteessa ilmaistaan huoli työntekijöiden päihde- ja lääkeongelmista, jotka ovat selvä riski potilasturvallisuudelle. Yhdessä muun muassa sosiaali- ja terveysministeriön, ammattijärjestöjen ja Työterveyslaitoksen kanssa etsitään keinoja tunnistaa päihdeongelmaiset ja auttaa heitä mahdollisimman ajoissa – jolloin voidaan vielä tehdä muutakin, kuin rajoittaa tai poistaa ammatinharjoittamisoikeudet.
Lähde:
Lue myös: