Sata euroa tunnissa, 20 000 euroa kuussa. Nämä summat ovat ihan tavallisia keikkalääkärille syrjäseuduilla, kertoo Yle.
Suomalaisen lääkärin keskipalkka on hiukan alle 6 400 euroa kuussa säännölliseltä työajalta. Tieto on maaliskuulta 2013 ja peräisin Lääkäriliitosta. Isoimpia eroja on nimenomaan terveyskeskuksissa työskentelevien lääkärien palkoissa.
Vuokralääkäri maksaa kunnalle noin 1,5-kertaisesti verrattuna normaalin virkaehtosopimuksen mukaisiin korvauksiin, sanoo terveysjohtaja Mauno Saari Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymästä Ylelle. Isoimmat kustannukset tulevat lääkärien palkoista. Muhkeimpiin hintapyyntöihin ei Saaren mukaan ole suostuttu.
Suositummille alueille saadaan lääkäreitä vähän huokeammallakin kuin tietyille alueille, kerrotaan Ylen jutussa. Esimerkiksi Kuhmoon rekrytoitaessa sadan euron tuntipalkka ei ole harvinainen, sanoo Saari jutussa. Hänen mukaansa myös lääkäreitä vuokraavilla yrityksillä on vaikeuksia rekrytoida lääkäreitä Kainuuseen, ja tuolloin joudutaan kilpailemaan euroilla.
- Palkkapyyntö Kainuuseen, erityisesti syrjäisimmelle seuduille tulevilla lääkäreillä on aivan eri luokkaa kuin etelän keskuksissa, toteaa terveysjohtaja.
Lähteet: Yle, Lääkäriliitto
Lue myös: