Terve.fi

HU: Tällaista tilipussia tarjotaan tk-lääkärille Helsingissä

HU: Tällaista tilipussia tarjotaan tk-lääkärille Helsingissä
Julkaistu: 14.1.2013

Kovassa kilpailussa lääkärityövoimasta ei kunnallinen puoli voi käyttää houkuttimena paksua palkkapussia, vaan täytyy turvautua muihin keinoihin, kertoo kaupungin vs. terveysasemien johtaja Raija Puustinen HU:n haastattelussa.

Puustinen sanoo jutussa uskovansa, että virat saadaan täytettyä kevään aikana.

Tosin Helsingin uuden terveyskeskuslääkärin ansiokaan ei sentään jää 3 300 euroon, vaan päälle tulevat käyntipalkkiot potilasmäärien ja hoidon vaativuuden perusteella. Nämä muodostavat Puustisen mukaan merkittävän osan koko palkasta. Työkokemuslisät tulevat päälle, ja lisäksi terveyskeskuslääkärin on HU:n mukaan mahdollista saada toimenpidepalkkiota 100-350 euroa kuukaudessa. Ansiotaso jää kuitenkin ilman muuta alle 10 000 kuukausitulon, jollaista HU:n mukaan yksityisten firmojen vuokralääkäri saattaa tienata.

Millä Helsinki sitten houkuttelee tulevia tk-lääkäreitä, ellei palkalla pystytä kilpailemaan? Puustinen kertoo Helsingin Uutisissa, että keinoina ovat esimerkiksi lääkärin ja hoitajan työparimalli sekä lääkärin työkuormaa helpottava potilaiden listautumismalli. Myös esimiehen läheistä tukea on tarjolla Puustisen mukaan hyvin: esimerkiksi erikoistuva lääkäri saa ohjaavan seniorilääkärin tukea.

Suomen Lääkäriliiton tilasto kertoo, että terveyskeskuslääkäri tienasi Suomessa maaliskuussa 2012 säännölliseltä työajalta keskimäärin kuukaudessa 6 708 euroa (erikoistunut tk-lääkäri) ja 6 345 euroa (erikoistumaton lääkäri). Erikoistumassa oleva lääkäri ansaitsi terveyskeskuksessa keskimäärin 5 555 euroa kuussa.

Millä saataisiin houkuteltua lääkäreitä terveyskeskuksiin? Mikä neuvoksi, jos palkkapussin paksuudella ei voida kilpailla? Skrollaa alas ja kerro vinkkisi.

Lue myös:

Kommentoi »