Treeni ja ravinto

Lihavuusleikkaus parantaa monta riskitekijää

21.12.2012 Terve.fi

Yhdysvaltalaisen katsaustutkimuksen perusteella diabeteksen lisäksi verenpainetauti sekä kolesteroliongelmat paranevat monilta potilailta. Noin viiden vuoden kuluessa leikkauksesta verenpainetauti parani tai lieveni yli 60 prosentilla potilaista, diabetes 70 prosentilla ja kolesteroliongelmat 65 prosentilla.

Potilaille tehdyt tutkimukset viittasivat leikkauksen ja sitä seuraavan laihtumisen myös parantaneen verisuonten toimintaa sekä hillinneen sydämen vasemman kammion muutoksia, jotka liittyvät sydän- ja verisuonitautien kehittymiseen. Tältä osin tulokset pitää tosin varmistaa uusissa tutkimuksissa.

Yhdysvaltalaisten tulokset täydentävät laajaa näyttöä lihavuusleikkausten monista terveyshyödyistä erittäin lihaville potilaille. Leikkaukset eivät silti ole riskittömiä, ja niihin liittyy aina komplikaatioiden ja myös kuoleman vaara. Lihavuusleikkauspotilaiden kuolleisuus on kuitenkin pientä verrattuna moniin muihin leikkauksiin, sillä vain 0,1 prosenttia potilaista menehtyy lihavuusleikkauksen seurauksena.

Tutkimuksessa yhdistettiin ja analysoitiin 73 tutkimuksen aineistot, jotka yhteensä kattoivat lähes 20 000 potilaan terveystiedot. Potilaat olivat keskimäärin 42-vuotiaita ja olivat tiputtaneet noin puolet liikakiloistaan leikkauksen jälkeen.

Suomessa lihavuusleikkauksia tehdään pääasiassa potilaille, joiden lihavuus on jatkunut vähintään viisi vuotta ja joiden painoindeksi on yli 40. Kuitenkin vaikeahoitoista diabetesta tai useita lihavuuteen liittyviä sairauksia potevia leikataan jo, kun painoindeksi ylittää 35. Tämä tarkoittaa 170-senttimetriselle henkilölle vähintään 100 kilon painoa ja 180-senttiselle yli 113 kiloa.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde: Heart 2012

Copyright Duodecim 2012

Kommentit

Ei kommentteja vielä

Katso myös nämä

Uusimmat

Tilaa Kaikki hyvinvoinnista -uutiskirje

Kirjeen tilaamalla saat kerran viikossa inspiroivia hyvinvointivinkkejä. Luvassa huippuhyviä treeniohjeita, hyödyllisiä terveysjuttuja ja apua mielen hyvinvointiin.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt