Hyvinvointi

6 merkkiä, jotka kertovat, että saatatte tarvita seksuaaliterapiaa

Ongelmia vällyjen välissä? Joskus pulmat ratkeavat kotikonstein, mutta tietyissä tilanteissa asiantuntijan apu on paikallaan.

Teksti Taru Tikkanen
Kuvat Fotolia
19.8.2016

Sexpo-säätiön seksuaaliterapeutti Karoliina Vuohtoniemi toteaa yksikantaan, että puhumattomuus on toimivan seksielämän pahin vihollinen.

– Avoin keskustelu on kaiken lähtökohta. Etenkin pitkän parisuhteen aikana mieltymykset ehtivät muuttua moneen kertaan. Keskustelkaa siksi toiveistanne ja tarpeistanne säännöllisin väliajoin.

Puhumattomuuden lisäksi seksielämän yleisimpiin latistajiin lukeutuvat stressi, kiire ja häpeän tunteet, jotka aiheuttavat monenlaisia seksiin ja seksuaalisuuteen liittyviä ongelmia.

– Yleisimpiä ovat haluun liittyvät pulmat, kuten haluttomuus ja halujen eriparisuus.

Joskus ongelmien syy on fysiologinen.

– Saatetaan laueta liian nopeasti tai liian hitaasti, tai sitten laukeaminen ei syystä tai toisesta onnistu lainkaan.

Lue myös: Kuinka saada seksistä intohimoisempaa?

Nämä ongelmat kertovat ammattiavun tarpeesta

1. Erektio-ongelmat tai ongelmat laukeamisessa

Jos kumppanillasi on erektion saantiin tai ylläpitoon liittyviä hankaluuksia, toimivaa ratkaisua on hankala löytää kotikonstein. Myös ongelmat laukeamisessa vaativat yleensä ammattilaisen, mielellään lääkärin, konsultaatiota.

– Myös seksuaaliterapiasta voi olla hyötyä, mutta koska ongelma on fysiologinen, jossakin vaiheessa tarvitaan joka tapauksessa myös lääkärin apua.

2. Yhdyntäkivut tai kipu seksin aikana

Jos seksi sattuu, kivun syy tulee aina selvittää. Hakeudu ongelmien ilmetessä gynekologin vastaanotolle.

3. Haluttomuus tai halujen eriparisuus

Haluun liittyvät ongelmat ovat usein monisyisiä.

– Niiden taustalla piileviä ilmiöitä on usein hankala itse hahmottaa, ja siksi seksuaaliterapiasta on hyötyä. Kun ongelmaa lähdetään terapiassa taustoittamaan laaja-alaisesti, taustalta voi paljastua esimerkiksi unettomuutta, stressiä tai muita elämänhallintaan liittyviä ongelmia.

Katso myös: Pilaavatko rutiinit seksielämäsi?

4. Olette jo yrittäneet kaikkenne

Jos olette yrittäneet löytää ongelmiinne ratkaisua omin avuin, mutta tulokset puuttuvat, kääntykää rohkeasti seksuaaliterapeutin tai seksuaalineuvojan puoleen.

– Monet kärvistelevät seksielämän ongelmien parissa vuosia itsekseen, vaikka jo kerran tai parin seksuaaliterapia-käynnistä voisi olla paljon apua.

5. Puhuminen kumppanin kanssa ei onnistu

Jos puhuminen tuntuu hankalalta tai olette etääntyneet toisistanne, ulkopuolinen apu on paikallaan.

– Seksuaaliterapiassa opetellaan nimenomaan puhumaan seksistä ja seksuaalisuudesta.

Hakeutukaa terapeutin vastaanotolle joko yksin tai yhdessä – kumpi vain tuntuu paremmalta.

– Terapeutti neuvoo kyllä jatkossa, kannattaako terapiaa jatkaa yhdessä vai erikseen.

Vuohtoniemi kuitenkin muistuttaa, ettei ketään voi pakottaa terapeutin vastaanotolle.

– Melko usein kohtaan työssäni tilanteita, joissa vain parisuhteen toinen osapuoli on halukas käymään terapiassa. Tilanne täytyy kuitenkin vain hyväksyä, ja yrittää edistää tilannetta toisen osapuolen kanssa mahdollisuuksien mukaan.

6. Sinulla tai kumppanillasi on erikoinen mieltymys

Jos sinulla tai kumppanillasi on erikoinen mieltymys tai fantasia, josta puhuminen tuntuu hankalalta, käänny rohkeasti ammattilaisen puoleen.

– Toisaalta mieltymyksen ei tarvitse olla niin erikoinenkaan. Seksuaaliterapeutti voi joka tapauksessa auttaa löytämään toimivia keinoja asian käsittelemiseksi.

Lue lisää
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi