Sairaudet

Vanhusten alkoholismi jää usein huomiotta

Väestön ikääntymisen myötä myös alkoholiongelmaisten vanhusten määrä tulee luultavasti kasvamaan.

28.6.2006 Terve.fi

Väestön ikääntymisen myötä myös alkoholiongelmaisten vanhusten määrä tulee luultavasti kasvamaan. BMJ-lehdessä julkaistun katsauksen kirjoittajat pelkäävätkin, että edessä on hiljainen epidemia, joka ehtii pahentua ennen kuin ongelmaan ehditään kunnolla reagoida.

Alkoholismi on nytkin suhteellisen yleistä vanhuksilla, mutta se jää helposti lääkäreiltä ja omaisilta huomaamatta etenkin, jos vanhus on kroonisesti sairas tai kärsii mielenterveysvaivoista.

Hoitohenkilökunta saattaa myöskin olla puuttumatta vanhuksen alkoholiongelman, vaikka nuoremman potilaan kohdalla he eivät edes epäröisi. Ratkaisuksi kirjoittajat tarjoavat mm. vieroitushoitojen ja alkoholismiseulontojen räätälöimistä vanhuksia varten.

Alkoholin suurkulutus voi olla vanhukselle vakava terveysriski mm. suuremman kaatuilu- ja masennusvaaran vuoksi. Lisäksi kehon ikääntyessä tuttu alkoholimäärä saattaa nostaa veren alkoholipitoisuutta enemmän kuin nuorempana.

Lähde: BMJ

Lue lisää:

Lääkärikirja: Alkoholismin oireet, periytyvyys ja hoito

Alkoholin runsas käyttö voi aiheuttaa pysyvän vapinan

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt