Hei.
Olen 20-vuotias, ja asiani koskee eräänlaista ylihengittämistä ja siihen liittyviä huimauksenomaisia tunteita.
Olen tahtomattani hengittänyt noin viisi vuorokautta liian tiheään ja toisaalta liian pinnallisesti kehon tarpeeseen nähden, ja olen huomannut esimerkiksi sykkeen nopeutuneen. Yritin sitten muuntaa hengitystäni mm. sitä reilusti hidastamalla, ja tällöin aloin hengittää melko pinnallisesti. Tällöin otin nopean ja syvän hengenvedon, jolloin tunsin huimausta, joka kuitenkin lähti välttömästi henkäyksen jälkeen. Lisäksi olen henkäissyt syvään ja nopeasti tiheän hengityksen yhteydessä. Tälläisiä tilanteita olen kokenut useampia yrittäessäni tasoittaa hengitystä, mikä saikin minut epäilemään aivojen jonkinlaista hapenpuutetta. Olen yöllä havahtunut myös siihen, kun olen toisaalta tiheän hengityksen ja toisaalta n. 3-4 sekunnin hengenpidätyksen yhteydessä tuntenut pyörrytystä kurkun ja rintakehän ollessa samaan aikaan asennon vuoksi puristuksissa. Jonkin ajan kuluttua tunsin myös pistelyä oikean käden sormenpäissä. Samantapaista heikotusta olen tuntenut aina myös mitatessani sykettä kaulalta, kun tiheän hengityksen jäljiltä olen yrittänyt hidastaa ja näin siis hetkellisesti pidätellyt hengenvetoja, ja heikotusta kai selittänee myös liian paineleva ote kaulavaltimoilla. Seuraavana päivänä tunsin heikotusta. Asia on huolettanut, sillä epäilen lieviä hermosoluvaurioita. Tuhoutuuko hermosoluja jo tällaisissa tilanteissa (kerta on ollut heikotusta, pyörrytystä yms.)? Kyseessä taitaa olla myös sama ilmiö kuin “happihumalassa”, jossa hengityksen esteisyys vie tajunnan ilmeisesti jo hyvinkin nopeasti, toki omalla kohdallani mahdolliset tuhot lienevät huomattavasti pienempää mittakaavaa. Minulla on varattuna lääkäriaika näihin hengitysvaikeuksiin liittyen, ja tällä kysymyksellä haen lähinnä näkemystä tilanteestani ja tietoa hermosolujen ja hapen suhteesta. Asia on vaivannut, ja siksi haluaisin kuulla kannanoton neurologilta.
Hyvä 20-vuotias, Kuvattu tilanne sopii parhaiten ns. hyperventilaatio-oireyhtymään (-syndroomaan), joka on sinänsä vaaraton joskin kiusallinen ja huolta aiheuttava. Hermo- tai muidenkaan solujen kuolemista hapenpuutteeseen tai muuhun aineenvaihdunnan häiriöön ei siihen liity. Hengittäminen tarkoittaa kaasujen vaihtoa keuhkoissa. Ensi alkuun voisi kuvitella, että korkeampi happiosapaine elimistössä olisi jotenkin eduksi. Näin ei ole, vaan tarvitaan tasapainoa. Hengitys säätyy käytännössä automaattisesti sille tasolle, joka vaaditaan turvaamaan hapen saanti ja hiilidioksidin poistaminen elimistöstä. Näillä automatiikoilla on yksi yleinen ominaisuus: niiden on annettavakin toimia autopilotilla. Tyypillistä on, että jos ja kun niihin alkaa kiinnittää huomiota, seuraa automatiikan häiriintyminen. Vähän sama kun portaissa mennään yleensä selkäytimellä, ja kompurointi alkaa kun jalkojen motoriikkaan ja koordinaatioon kiinnittää “liikaa” huomiota. Hengityksen kohdalla kohonnut happiosapaine ja alentunut hiilidioksidiosapaine tuottavat oireita, jotka välittyvät – kuten kysyjä on itsekin todennut ja uumoillut – hermoston kautta. Tätä kautta välittyvät tällaisessa tilanteessa myös pulssitason nousu, erilaiset, tyypillisesti sormenpäissä esiintyvät pistelyt ja tuntemukset, painon tunne rintakehällä, kokemus ilman loppumisen tunteesta jne. Kaikki tämä aiheuttaa hermostumista, joka johtaa väärin tulkittuna hengitysrytmin tihentymiseen, ja kierre on näin valmis. Nuorilla paniikkihäiriötyyppinen oireilu liittyy usein hyperventilaatiosyndroomaan, joskaan aivan 1:1 -tilanteesta ei ole kysymys. Iäkkäillä, joilla voi olla muitakin sairauksia, kuten sydän ja keuhko-ongelmia, voi kyseessä olla monimutkaisempi yhtälö. Hoitokeinoista yksinkertaisin on ns. pussiinhengittäminen. Tällöin kierrätetään samaa ilmaa keuhkoissa, ja happiosapaine saadaan laskemaan hiilidioksidin noustessa. Toki tämäkin on osattava lopettaa tilanteen tasapainottuessa.
Joskus on tarvis käyttää jonkin aikaa lääkitystä. Se on yleensä hyvin yksinkertaista, mutta siitä on sovittava hoitavan lääkärin kanssa, joka kuuntelee ja tutkii potilaan ensiksi.
Minkäänlainen solujen vahingoittuminen happihumalan tai hapen puutteen vuoksi ei tavallisen hyperventilaatiosyndrooman yhteydessä ole mahdollista. Moiseen tarvittaisiin jo pitempi tajuttomuus.
