Onko mitään keinoa estää ja hillitä vatsan turpoamista sekä ilmavaivoja? Vatsani turpoaa pinkeäksi, vinkuu ja lorisee lähes aina aterian jälkeen. Olo on vaikea esimerkiksi pitkinä koulupäivinä lounaan jälkeen. Usein ilman lisäksi vaivaa se, että koulupäivinä wc-käyntiä joutuu lykkäämään. Suoli toimii noin neljä kertaa päivässä, siinä ei ole muuta ongelmaa kuin käytännön kannalta hankala tiheä tarve.
Olen 23-vuotias, perusterve, normaalipainon alarajoilla, käytän hyla-tuotteita eikä minulla ole keliakiaa. Kyse ei ole mielestäni mistään ruoka-aineesta, vaan oikeastaan mikä tahansa aiheuttaa oireita. Vaiva lienee toiminnallinen, enkä ole siitä sinänsä huolestunut, mutta se on kiusallinen erityisesti sosiaalisissa tilanteissa. En oikein voi olla syömättäkään, koska minulle tulee siitä huono olo. Onko ongelmaan mitään ratkaisua? Olen valmis kokeilemaan mitä tahansa.

Tällaisessa tilanteessa voisi kokeilla ainakin seuraavia keinoja, sillä jokin niistä saattaa tärpätä.
Kannattaa välttää fruktoosia, sorbitolia ja ksylitolia makeutusaineena. Näitä makeutusaineita sisältävät monet makeiset. Kaasua muodostavat usein myös herneet, pavut, parsa, kaalit, selleri, kurkku, vehnätuotteet (tämä kannattaa tarkistaa eritoten, siitähän valmistetaan monet leipomo- ja pastatuotteet), sipulit, omena- ja greippimehu sekä suklaa.
Kannattaa myös tutkituttaa laktoosi-intoleranssin mahdollisuus ja jopa maitoallergia, jotka ovat eri asioita. Lääkeaineista voidaan kokeilla dimetikonia tai piparminttuöljyä. Joskus niin sanotuista antikolinergi-lääkkeistä voi olla apua, joskus taas lääkehiili auttaa.