Terve.fi

Vapaa-ajan stressi

Anne Karilahti
11.12.2009

Kysymys:

Olen kolmenkympin korvilla oleva nainen. Valmistuin keväällä uuteen ammattiin ja työllistyin välittömästi. Elän onnellisessa parisuhteessa jo kuudetta vuotta. Elämäni eri osa-alueet ovat kunnossa, ja silti mennyt kesä tuntui kuin liukurilta, jota pitkin valun pohjaa kohti voimatta tehdä asialle mitään. Ongelmani vaikuttaa ehkä vähän naurettavalta mutta on päätynyt sellaiseen pisteeseen, jossa paha olo ei ole enää omissa käsissäni.Olen siis aivan valtava ”vapaa-ajan” stressaaja. Tunnen hirveää syyllisyyttä ja painetta tekemättömyydestä ja pitkään nukkumisesta. Koen elämäni sisällyksettömäksi, jos en tee tiettyä määrää asioita. Jos en herää tiettyyn aikaan, on koko päivä pilalla. Kaikki tämä on alkanut tuntua musertavan raskaalta ja aiheuttaa kireyttä vuorotyötä tekevän avomieheni ja itseni välille.Koen ystävien tapaamisen pakoksi. Minulla on koko ajan sellainen olo, että minun täytyy pystyä, voida ja jaksaa enemmän ja enemmän. Ja kuitenkin haluaisin vain osata olla rauhassa itseni kanssa, ilman että piiskaan itseäni huonoon oloon. Onko tällaisesta tilanteesta tietä ulos?

Vastaus:

Kerrot, että elämäsi on muutoin kohdallaan, mutta sinun on pakko suorittaa ollaksesi tyytyväinen elämääsi. Oletko koskaan miettinyt, mitä suorittaminen sinulle antaa? Koetko, että olet arvokkaampi ihminen, kun saat mahdollisimman paljon aikaiseksi? Mistä moinen ajatus voisi olla peräisin? Ja onko tällainen ajatus tarpeellinen nykyisessä elämässäsi?Päästäksesi tilanteesta ulos sinun on hyvä oivaltaa, että olet arvokas ihminen ilman suorittamistakin. Olet riittävän hyvä juuri sellaisena kuin olet nyt.Kerroit, että tunnet painetta ja syyllisyyttä tekemättömyydestä. Voit pyrkiä päästämään irti näistä tunteista, sillä suorittaminen voi olla myös ikävien tunteiden pakenemista. Toisin sanoen paha olo nousee, kun haluat rentoutua ja olla läsnä.Sinun on hyvä ottaa selvää, mitä viestejä näiden tunteiden taustalla on. Vapautuaksesi näistä ikävistä tunteista voit tehdä itseksesi seuraavan harjoituksen:

Anna pahan olon nousta pintaan ja tunnista, missä kohtaa kehossasi se sijaitsee. Voit myös antaa mieleesi nousta värin, jos tunne on jonkin värinen. Sitten voit sulkea silmäsi ja kuvitella pahan olon kuviteltuun tuoliin istumaan.Voit kuvitella kysyväsi tunteelta, mitä se haluaa sinulle antaa. Samalla voit kuvitella kuulevasi vastauksen. Kysy tunteelta myös: ”Tarvitsenko minä sinua?” Jälleen voit kuvitella kuulevasi vastauksen. Sen jälkeen voit toistaa hiljaa mielessäsi lausetta: ”Hyväksyn sinut juuri sellaisena kuin sinä olet, hyväksyn sinut juuri sellaisena kuin sinä olet…” Tunne helpottaa tai katoaa kokonaan.

On hyvä kohdata omat tunteet ja tulla niiden kanssa sinuiksi. Muuten ne nousevat pintaan aina sopivan hetken tullen ja saattavat aiheuttaa esimerkiksi ahdistusta tai liiallista suorittamista.Sinä itse olet vastuussa tunteistasi ja sinulla itselläsi on myös mahdollisuus vaikuttaa niihin. Voit luoda positiivisia tunteita omilla ajatuksillasi ajattelemalla mukavia asioita tai päästää ikävistä tunteista irti harjoituksen avulla.Mikäli et onnistu käsittelemään itse omia tunteitasi, sinun kannattaa varata aika ammattiauttajan luo. Kun otat vastuun tunteistasi ja niiden käsittelemisestä, voit elää vapaampaa ja mielekkäämpää elämää ja nauttia sinulle tärkeistä asioista, kuten läheisistäsi.

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kun lähetät kysymyksen asiantuntijoille, toimitamme ne eteenpäin nimettöminä. Vastauksia julkaistaan Apu Terveys -lehdessä Klinikka-sivuilla. Kaikkiin kysymyksiin emme valitettavasti voi vastata. Käsittelemme viestiäsi luottamuksellisesti. Poistamme sen 2 kuukautta vastaanottamisen jälkeen. Emme kerää tai säilytä mitään tietoja viestien lähettäjistä.