Sairaudet

Turvonnut imusolmuke kaulalla

14.1.2013 Terve.fi
Kysymys

Hei, olen 20v tyttö (163cm/70kg) ja huoleni on kaulalla oleva suurentunut imusolmuke. Havaitsin viime kesänä oikealla puolella kaulaani ns. Päänkiertäjä lihaksen edessä leuan alapuolella hieman suurentuneen patin. Leukani ja leuan lihakset olivat kipeytyneet yöllisen narskuttelun takia (tämä todettu aiemmin)ja patin löysin sattumalta leukoja hieroessani. En siis tiedä milloin se on suurentunut, vaikka olisi ollut siinä aina. Ainoa muistikuva on että samaiset imusolmukkeet ovat kipeänä ollessani aina olleet koholla, en ole tajunnut seurata onko ne siitä koskaan laskenut kokonaan.

Toisella puolella samassa kohtaa tuntuu vähän normaali imusolmuke, tämä toinen on vain lievästi sitä suurempi. Säikähdin kuitenkin kesällä ja kävin yksityisellä kokeneella lääkärillä. Tämä tutki koko kaulan ja niskan alueen käsin ja kertoi sen olevan täysin vaaraton,vain lievästi suurentunut imusolmuke, eikä se kuulma vaadi lisätutkimuksia. Hän sanoi sen voivan joskus pienentyä tai sitten se jää sellaiseksi loppuelämäksi. Vakuutteli vielä että voin olla asian suhteen huoletta. Tietysti jos jotain suurta muutosta tapahtuu, eli jos se suurenee paljon, niin sitten asiaan pitää palata.

Muutosta ei ole tapahtunut, ainostaan kovan syysflunssan aikana patti suureni, mutta flunssan jälkeen taas pieneni aikaisempaan "normaaliin" kokoonsa. Kooltaan imusolmuke on ehkä pienen pavun kokoinen ja muotoinen, enemmän siis soikea kuin pyöreä. Ei ole mitenkään kivikova ja muljuu ja liikkuu jonkin verran sormen alla.Ei ole kipeä tai arka, mutta jos liikaa räplää niin se ärtyy ja kipeytyy joksikin aikaa.

Muutoksia ei siis koon suhteen ole ollut, viime kuukauden sisällä se tuntuu ehkä hieman jopa pienentyneen, en ole tästä täysin varma. Pois se ei ole lähtenyt ja edelleen toiseen puoleen verrattuna lievästi suurempi.

Kävin joululuussa kaularangan magneettikuvauksessa selkärankareuma epäilyn vuoksi,mutta kuvat olivat puhtaat. Niissä näkyi myös kaulan alue, näkyisikö kuvissa mahdollinen kasvain/syöpä? Sitä unohdin lääkäriltä kysyä, mutta sanoi ettei kuvissa näy mitään poikkeavaa kaulan ja niskan alueella. Minulta otettiin myös verikokeita syksymmällä tämä reumaepäilyn yhteydessä, silloin lasko oli hieman koholla (n.30), jolloin olin pari viikkoa aiemmin sairastanut kovan flunssan. Nyt joulukuussa lasko oli kuitenkin laskenut jo hyvin. Muuta erikoista ei verikokeissa havaittu. Kannattaisiko minun vielä tutkituttaa asiaa jotenkin? Yli puolen vuoden aikana ei ole ilmaantunut patteja muualle, patti ei ole suurentunut tai muuten muuttunut, enkä ole havainnut mitään selviä yleisoireita, kuten kutinaa, hikoilua, laihtumista, lämpöilyä. 

Kiitos jo etukäteen vastauksestanne.

Vastaus
Vastaaja Ilkka Kuisma
Sisätautien ja yleislääketieteen erikoislääkäri

Kertomasi perusteella kyseessä on mitä todennäköisimmin hyvänlaatuinen imusolmuke. 

Ihmisellä on normaalisti mm. alaleuan alaisella ns.submandibulaarialeella sekä kaulalla ja niskassa imusolmukkseita (joilla on merkitystä mm. infektioiden torjunnassa). Usein virusinfektion jälkeen imusolmuke jää suurentuneeksi ja sen havaitsee ikäänkuin uutena pattina, vaikka se on ollut olemassa pienempänä jo aiemmin. Infektion aikana solmuke on usein aristava muuttuen aristamattomaksi infektion mentyä ohi.

Kun patti on yksittäinen eli solitäärinen, se viittaa siihen, ettei kyseessä ole mikään pahanlaatuinen imusolmukesairaus. Samaan viittaa se, että senkka on flunssan jälkeen normalisoitunut eikä muissakaan verikokeissa ollut  poikkevaa.

Imusolmukkeet toimivat myös syövän leviämisen ehkäisyssä. Imusolmukkeet taistelevat syöpäsoluja vastaan estäen etäpesäkkeiden syntyä.  Sinun tapauksessasi ei syövästäkään ole kyse, kun imusolmuke on pieni, yksittäinen eikä ole seuranta-aikana kasvanut. Magneettikuvissa kaulan alueen epänormaalit imusolmukkeet tulisivat näkyviin.

Mielestäni voit olla rauhallisin mielin imusolmukkeesi suhteen. Paras, että unohdat koko asian.  Jatkotutkimuksiin ei ole aihetta.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt