Sairaudet

Silmän lasiaisen irtauma

20.11.2013 Terve.fi
Kysymys

Olen 31-vuotias nainen. Kuinka kauan silmän lasiaisen irtaumasta johtuvat ”lankamaiset viivat” voivat haitata näkökykyäni? Ne ovat vaivanneet minua jo maaliskuusta lähtien. Salamointiakin on ollut kaksi kertaa. Kävin silmälääkärin perusteellisessa tarkastuksessa huhtikuussa. Silmäni ovat lääkärin mukaan erinomaisessa kunnossa.

Vastaus
Vastaaja Antto Kajava
Työterveyslääkäri

Lasiaisen irtaumalla tarkoitetaan lasiaishyytelön irtoamista kiinnityskohdistaan, yleensä silmän takaosasta. Lasiaisen irtauma on yleinen ilmiö, jonka kokee noin kaksi kolmesta jossain vaiheessa elämää. Silmässä ei näy päällisin puolin poikkeavaa, vaan oireet ovat juuri kuvailemasi kaltaisia näköhäiriöitä. Pääsääntöisesti lasiaisen irtauma on hyvälaatuinen eikä yleensä vaadi hoitoa. Joskus lasiaisen irtaumaan liittyy verkkokalvon irtauma, joka taas on kiireellistä hoitoa – yleensä päivien sisällä –vaativa tilanne. Verkkokalvon irtauman keskeinen oire on tumma yhtenäinen alue näkökentässä ja yleensä sen laidassa.Lisäksi siihen saattaa liittyä viivojen vääristymistä ja näön äkillistä heikentymistä. Kun lasiaisen irtauman oireet alkavat, on tavallista, että silmälääkäri arvioi tilanteen lähimpien viikkojen aikana. Mikäli ei todeta verkkokalvon irtaumaan viittaavaa, hoitona on seuranta ja fyysisen ponnistelun välttäminen noin kuukauden ajan. Yleensä oireet helpottuvat vähitellen viikkojen tai kuukausien aikana. Mikäli oireet pahenevat, on syytä ottaa uudelleen yhteyttä silmälääkäriin tai mennä yleislääkärille, joka voi konsultoida asiasta silmälääkäriä. Mikäli esiintyy verkkokalvon irtaumalle tyypillisiä oireita, kannattaa hakeutua vastaanotolle viimeistään seuraavana päivänä.

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi