Hei!
Olemme alle 30-vuotias pariskunta ja yrittäneet ensimmäistä lasta nyt 1,5v ajan. Takana on yksi kohdunulkoinen raskaus munajohtimessa ja kolme kemiallista keskenmenoa. Molemmat meistä on tutkittu: ovulaatio tapahtuu, munajohtimet ovat auki, limakalvo tarpeeksi paksu ja miehen siemenneste on normaali. Lääkäreiden mukaan kaikki on hyvin, mutta silti raskaus ei ala tai keskeytyy hyvin varhaisessa vaiheessa. Olen muutamassa kierrossa kokeillut Lugesteron lääkitys, mutta siitäkään ei ole ollut apua. Olo alkaa olla toivoton, sillä tuntuu, ettemme saa mistään apua. Lääkärit ohjeistivat vain meitä edelleen yrittämään kotikeinoin.
Miten tässä voisi edetä? Olisiko mahdollisesta inseminaatiosta meidän kohdalla apua? Onko sillä merkitystä, tehdäänkö inseminaatio hoito luonnolliseen kiertoon vai pitäisikö munasolun kasvua tukea esim. pistoshoidoilla?
Kannattaisiko jotain tutkimuksia tehdä noiden varhaisten keskenmenojen takia? Lääkäreiden mukaan ne ovat olleet ns. vain huonoa tuuria ja ilmeisesti näitä kemiallisia ei edes luokitella keskenmenoiksi?
Kuinka kauan julkinen puoli voi odotuttaa meitä vielä yrittämään raskautta kotona? Viimeisestä kemiallisesta raskaudesta on nyt kulunut aikaa 5kk.
Kiitos vastauksesta!

Hei,
ymmärrän tuskastumisesi. Toistuvat keskenmenot (vaikka varhaiset) ovat hyvin raskas taakka kenelle tahansa. Kysymyksestäsi ymmärsin, että olet(te) lapsettomuustutkimusten piirissä. Siksi en oikein voi muuta suositella kuin kääntymistä teitä jo aiemmin hoitaneiden lääkärien puoleen. Julkisen hoidon lisäksi löytyy yksityisiä palvelun tarjoajia ainakin isoimmista kaupungeista. Jos julkista hoitoa kohtaan on päässyt kehittymään luottamuspula, voitte ainakin harkita yksityistä hoitoa.