Olen 65-vuotias nainen. Minulla on ollut oireita, jotka mielestäni viittaavat nestetasapainoon ja hormonitoimintaan. 60-luvulla ollut ns pseudotumor, raju kallonsisäisen paineen nousu (syy ei selvinnyt, kasvainta etsittiin mutta sitä ei ollut). Vastaavat oireet toistuivat paljon lievempinä 80-luvulla ja sillä kertaa etsittiin aivolisäkkeen kasvainta, kun TT-kuvaus oli käytössä, mutta sellaista ei ollut (löydös: tyhjä sella). Silloin tutkittiin myös aivolisäkkeen hormoneja sekä muistaakseni myös lisämunuaishormoneja.  Poikkeavuuksia hormonitoiminnassa ei löydetty sen ajan menetelmillä. Huomattavaa virtsanerityksen lisääntymistä oli kuitenkin ovulaation aikoihin, ikään kuin “kaikki hanat olisivat auenneet”. Sitä kesti kuitenkin lyhyen aikaa kerralla, vuorokauden – pari. Myöhemmin runsaan virtsan jaksot pitenivät usean viikon mittaisiksi, jolloin jouduin tyhjentämään täyden rakon 3-4 kertaa yössä vaikka rajoitin nesteen nauttimista. Kun kuukautiset alkoivat harveta, myös runsaan virtsan jaksot harvenivat. Niihin liittyi se, että kun virtsan määrä väheni, muutamassa päivässä alkoi nestettä kertyä niin että vaatteet kiristivät ja oli tukala olo mitä puolestaan kesti viikon tai pari. Nykyisin tällaiset vaihtelut näkyvät siinä, että valoisaan vuodenaikaan virtsaneritys on runsaampaa ja pimeänä aikana vähäisempää. Minulla on nyt kuitenkin Na-arvo viitealueen alarajalla ja kuivumisen oireita.  Ikään kuin olisin yhtaikaa kuivunut ja turvoksissa, kuin elimistöni ei osaisi säädellä nesteen määrää. Myös hiukan tavanomaisen ylittävät määrät suolaa liityvät sellaisiin ongelmiin kuten huimaukseen ja puutumiseen – havainnoitu vuosien ajan. Juon riittävästi. Ulosteen määrä on vaihdellut samalla tavoin kuin virtsaneritys. On kaksi lääkettä jotka tähän ovat auttaneet, kortisoni sekä 60-luvulla lääkärin reseptillä saatu oopiumi. Oopiumia sain yhden annoksen kahtena peräkkäisenä päivänä ja sen vaikutus oli dramaattisin kokemani, kaikki oireet hävisivät kertaheitolla. Ne kuitenkin palasivat pikkuhiljaa ehkä puolen vuoden oireettomuuden jälkeen. Toinen vointiani parantanut seikka on ollut hypoksia, tahattomasti saatu häkämyrkytys sekä verisuonitukos (tapahtuivat aivan eri aikaan). Selvittyäni akuutista vaiheesta olen voinut joidenkin kuukausien ajan selvästi paremmin, minkä jälkeen oireet ovat vähitellen  voimistuneet. Kirjallisuuden mukaan mm opiaatit sekä veren alhainen happiosapaine lisäävät  vasopressiinin eritystä. Minulla ei ole lääkitystä vaikka olen hyvin voimaton ja tarvitsisin sitä ehdottomasti. Sain kortisonia vuosia sitten, hoitovaste oli suorassa suhteessa annokseen eli isommilla annoksilla olin oireeton, pienemmillä oireet vähenivät. Tätä lääkitystä ei kuitenkaan jatkettu, ilmeisesti koska diagnoosia ei ollut ja minua kovasti varoiteltiin haittavaikutuksista jopa pienillä annoksilla. Oopiumista taas lienee tullut jonkinlainen mörkö. Toivoisin että ainakin jotain selviäisi, esim vasopressiinin tai jonkin muun tekijän osalta. 80-luvulla ja luullakseni jo 60-luvullakin kiinnitettiin huomiota aivolisäkkeen ja lisämunuaisen hormoneihin sekä puhuttiin aivolisäke-lisämunuaisakselista. Sen jälkeen hormoneja ei ole tutkittu. Siis myöskään virtsanerityksen vaihtelua ei ole koskaan tutkittu. Toivoisin että asiaa selvitettäisiin nykytiedon valossa. Mistä voisi aloittaa?

Kiitos kysymyksestäsi! Olet hyvin jo selvittänyt ja pohtinut asiaasi. Mielestäni edelleen selvittelemistä voisi jatkaa niin, että a) pidät parin vrk ajan ns. virtsaamispäiväkirjaa, mihin kirjataan juodut nesteet ja erittyneen virtsan määrä. b) yhdessä lääkärin kanssa kannattaa selvittää, onko Sinulla kenties sellaisia lääkkeitä tai tiedossa jo olevia sairauksia, jotka voisivat asiaan vaikuttaa. Mm. monet lääkkeet voivat sotkea tätä vasopressiinin eli nykyiseltä nimeltään antidiureettisen hormonin tuotantoa. Vasta näiden selvittelyjen jälkeen voi harkita, tarvitaanko sisäeritystoimintojen tarkempia tutkimuksia, mitkä toki ovat mahdollisia jatkossa. Ystävällisin terveisin , Ari Rosenvall