Terve.fi

Miten oppisin sosiaalisia taitoja?

Anne Karilahti
Julkaistu 13.1.2010

Kysymys:

Olen parikymppinen nuori nainen, ja ongelmani liittyy sosiaalisiin taitoihin hieman vieraampien ihmisten seurassa. Jos en tunne ihmisiä kovin hyvin, olen sivustaseuraaja.Mietin joskus, miten joillekin ihmisille voi olla niin luontevaa letkautella vitsejä ja jutella melkein tuntemattomille. Minulle moinen ei tulisi kuuloonkaan. Jos joudun juttusille esimerkiksi kahden työkaverini kanssa, joiden kanssa en ole ollut hirveästi tekemisissä, en keksi mitään puhuttavaa.Miten voisin harjoitella tällaisia taitoja? Vai olenko tehnyt asiasta ongelman, joka vain kasvaa? Pelkään jopa hakea uutta työpaikkaa, koska luulen, etten tutustuisi kunnolla uusiin työkavereihini.Tuttujen ystävien seurassa puhun paljon ja olen hyvin vapautunut. Myöskään alaani liittyvä esiintyminen ei ole ongelma: en juuri pelkää esiintyä ihmisille työtehtävien merkeissä. Olen ajoittain miettinyt, että minun pitäisi vain hyväksyä itseni tällaisena kuin olen, mutta se on aika vaikeaa. Tiedän, ettei kaikkien ihmisten tarvitse olla puheliaita ja päällepäsmäreitä.

Vastaus:

Kerroit, että haasteesi on vieraille ihmisille jutteleminen. Tuttujen kanssa sinun on helpompi puhua. Samoin työasioista puhuminen on sinulle luontevaa.Tilannetta tietysti helpottaa, jos kykenet hyväksymään asian sellaisena kuin se on. Jos tilanne kuitenkin häiritsee sinua ja rajoittaa elämääsi esimerkiksi uuden työn haussa, silloin sille kannattaa tehdä jotakin.Voit vaikka miettiä, miksi sinun on helppo puhua työasioista tai jutella tuttujen seurassa. Tunnetko itsesi esimerkiksi varmemmaksi silloin? Miten voisit tuoda samaa varmuutta tilanteisiin vieraiden kanssa?Onko jokin aihe, josta puhuminen on sinulle luontevaa? Voisitko harjoitella tällaisen aiheen kanssa vieraiden ihmisten seurassa? Tutusta aiheesta puhuminen voi olla helpompaa, ja sillä tavalla voit kehittää rohkeutta puhua muiden kanssa. Kun vieraat henkilöt tulevat tutuiksi, jatkossa keskusteleminen varmasti helpottuu.Voit myös miettiä valmiiksi joitain yleispäteviä aiheita, joista on helppo keskustella. Useille ihmisille on helpompaa puhua esimerkiksi säästä, työstä tai yleismaailmallisesta tilanteesta kuin omasta itsestä.Pohdi, mikä sinua vieraiden ihmisten seurassa pelottaa. Onko pelko jotain sellaista, mitä vielä tarvitset, vai löytäisitkö rohkeutta toimia siitä huolimatta?Mikäli sinusta tuntuu, ettet pääse eteenpäin asiassa itseksesi, voit varata ajan ammattiauttajalle. Heillä on käytössään erilaisia työkaluja, jotka auttavat sinua vapautumaan sosiaalisista peloistasi.

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kun lähetät kysymyksen asiantuntijoille, toimitamme ne eteenpäin nimettöminä. Vastauksia julkaistaan Apu Terveys -lehdessä Klinikka-sivuilla. Kaikkiin kysymyksiin emme valitettavasti voi vastata. Käsittelemme viestiäsi luottamuksellisesti. Poistamme sen 2 kuukautta vastaanottamisen jälkeen. Emme kerää tai säilytä mitään tietoja viestien lähettäjistä.