Hei! Kaaduin 5 viikkoa sitten laskettuani seisaallaan pulkkamäessä, minulla oli kohtalaisen kovat vauhdit kun kaaduin oikea lonkka edellä jäiseen rinteeseen. Tunsin heti noustessani kipua oikealla alavatsasta nivuseen asti niin, että nivusen kivun vuoksi piti “nilkuttaa” samana iltana ja vähän seuraavanakin päivänä. Nivunen alkoi toipumaankin melko nopeaa, mutta vatsalihas kipeytyi varsinkin kun jouduin istumaan kauan, tuntui ikään kuin lihas olisi “krampannut”, joten välttelin rasitusta ja nostelua. N. 2 viikon kuluttua juostuani pallopeleissä sekä vatsalihas että nivunen kipeytyivät uudelleen lähes alkuperäiselle tasolle. Myös 3 viikon kuluttua lihas ärtyi selvästi kävelylenkillä, varsinkin jos juoksin ihan lyhyitäkään pätkiä.Viime viikolla pystyin jo juoksemaan pallopeleissä, mutta sekä vatsalihas että nivunen vaivaavat vieläkin ajoittain, eivät ole “terveen” tuntoiset. Oliko kyseessä revähdys, vai voiko lihas ärtyä tärähdyksestä noin kauaksi aikaa? Mahdollisen revähdyksen kuntoutus? Lonkkakin on selvästi ärtynyt kaatumisesta, välillä tuntuu että pitäisi saada jotenkin “ruksautettua” paikalleen, pitkään oikealla jalalla seistessä tuntuu “jämähtävän” ja kipeytyy ja välillä ei kärsi olla oikean lonkan päällä.

kyse on jonkunlaisesta nivusen seudun revähdyksesta/repeämästä, koska oireilee noinkin kauan. vatsalihakset kuuluvat nivusalueen lihaksistoon, joten kipu saattaa tuntua myös siellä. hakeudu lääkäriin, yleensä tällaiset vammat hoituvat fysioterapialla, harvoin vaaditaan leikkauksia
