Minulla on todettu v 2006 enmg-tutkimuksella RKO oikessa keskivaikeana ja vasemmassa lievänä. Oireet alkoivat melko nopeasti ilman erityistä syytä. Pahimmillaan hiusten pesu suihkussa puudutti molemmat kädet. Autolla ajo puuduttaa myös helposti. Oireet olivat silloin pahat, mutta leikkausta ei tehty. Sen jälkeen olen käyttänyt yölastoja, korjannut työpaikan ergonomiaa, käynyt fysioterapiassa ja välttänyt ranteiden rasittamista. Olen pärjännyt melko hyvin, mutta joutunut luopumaan muutamista harrastuksistani oireiden takia, joista pahimpana puutuminen.
Viime keväänä oireet pahenivat taas (puutuminen, säteilevät säryt, tavaroiden puoileminen käsistä) ja hakeuduin leikkausjonoon, jota ennen tehtiin uusi enmg-tutkimus, jossa oikeassa ranteessa todettiin vaikea pinne. Leikkausta odotellessa sain nyt elokuussa kortisonipiikin ranteeseen, jonka jälkeen olen ollut yllättäen lähes oireeton. Nyt sain leikkausajan marraskuun lopulle, mutta heräsi kysymys, tarvitsenko leikkausta nyt kun oireita ei ole lähes ollenkaan? Tai onko mahdollista että kortisonin jälkeen rko paranisi kokonaan? Eli kysyn, kannattaako nyt mennä leikkaukseen? Jos jätän sen väliin ja tarvitsenkin myöhemmin leikkausta, edessä on taas yli puolen vuoden lähetekierros ja jonotus.
Olen 40-vuotias nainen, perussairautena 1-tyypin diabetes 10-vuotiaasta asti (kohtuullisessa tasapanossa), johon lääkityksenä pitkä ja pikainsuliini, lisäksi kolesterolilääkitys ja Disperin 100 mg. Teen päätetyötä ja harrastan mielelläni käsitöitä, joten ranteet rasittuvat.

Hei,
Kortisoni poistaa tulehdusta ja näin lieventää (ja jossain tapauksissa poistaa kokonaan) oireita. Voisin suositella sinulle, jos fysioteterapia ei jo valmiiksi sisältänyt, manuaalista hoitoa (käsin tehtävää) hoitoa, jolla varsinkin lievissä ja keksivaikeissa rannekanavaoireyhtymä tiloissa voidaan saada aikaan hyviä tuloksia.
Leikkaustarve on jo määritelty hoitavan lääkärin puolesta sen hetkisen tilanteen mukaan, joten oireiden merkittävästi parantuessa on parasta ottaa yhteyttä uudelleen samaan henkilöön, joka voi uudelleen arvioida leikkaustarpeen.
Ystävällisin terveisin,
Jani Mikkonen D.C., B.Sc (Hons) kiropraktikko (TEO)