Hei ! Minulla olisi hieman erikoisempi tapaus ja siihen liittyviä muutamia kysymyksiä. Olen 26-vuotias opiskelija ja minua on vaivannut ainakin neljä vuotta nenänielun “naksuminen”. Eli kun puhun tai puhallan siis ilmaa ulos suun kautta ja ilmavirtaus loppuu kuuluu kova naksahdus nenänielun suunnalta. Varsinkin kun olen makuuasennossa nakse tulee hyvin herkästi ja kovemmin kuin pystyasennossa. Olen myös huomannut kun nenä vuotaa enemmän niin myös nakse on kovempi. Epäilen, että kärsin hieman ympärivuotisesta ei-allergisesta nuhasta.
Mutta kysymykseni on ihan mielenkiinnosta se, että oletko törmännyt vastaavaan urasi aikana? Asiaa on tutkittu korva-, nenä-, ja kurkkutautilääkärillä, foniatrilla ja seuraavaksi olen menossa jopa kurkunpään ENMG-tutkimukseen. Ongelmaanhan ei liity kipua tai muuta epämiellyttävää tunnetta. Lähinnä se on rasite ja ärsyttävää, koska ääni on todella kova päässäni ja sen kuulee myös vierustoveri. Välillä pystyn unohtamaan sen mutta varsinkin kun ääni voimistuu aika ajoin mietin sitä usein.
Luulen siis ja varmaan asiantuntijatkin, että se johtuu ehkä pehmeän kitalaen naksumisesta mutta kukaan tapaamistani lääkäreistä ei ole törmännyt vastaavaan. Lisäksi kun nielaisen nakse kuuluu myös korvista.. en kyllä tiedä liittyykö se tuohon ollenkaan mutta kuitenkin. Olisin kiitollinen jos vastaisit varsinkin jos olet törmännyt vastaavaan ongelmaan. Kiitos ja mukavaa kevättä!!

Jos nakse kuuluu nielaistessa ja korvissa, niin se ääni ainakin johtuu korvatorven avautumisesta ja sulkeutumisesta. Monet osaavat naksutella korvatorvea myös ilman nielaisua kun pitää tasata painetta esim. sukeltaessa. Jos sinua vaivaava ääni on samanlainen, niin voisit koettaa opetella sitä tahdonalaisesti hallitsemaan, kyseessä ovat levator veli palatini- ja tensor veli palatini- nimiset lihakset.