Elina Holopainen
Naistentautien- ja synnytysten erikoislääkäri

Kysymys:
Olen 43-vuotias nainen. Pari vuotta sitten sain Flagyl-puikkoja anaerobiseen emätintulehdukseen, mutta sairaus on taas uusinut. Muistelen, etteivät Flagyl-puikot poistaneet oireita täysin. Vaiva on jatkunut muutaman kuukauden ja taitaa olla pahenemaan päin. Oireista häiritsevin on ikävä haju, jonka lisäksi on lievää kutinaa ja vähäistä valkovuotoa. Haju rajoittaa seksielämääni. Onko Flagyl ainoa lääke? Kyseessä on tuskin hiiva, sillä vuodon ja kutinan määrä on vähäinen. Onko jotain tehtävissä?
Vastaus:
Anaerobisella emätintulehduksella tarkoitetaan tilannetta, jossa emättimen normaali laktobasillikanta on korvautunut anaerobisilla eli hapettomissa oloissa viihtyvillä bakteereilla. Emättimen bakteeripitoisuus on lisääntynyt moninkertaisesti ja erilaisia bakteereja voidaan emätineritteestä tunnistaa mikroskoopin avulla. Tulehdus ei siis ole vain yhden bakteerin aiheuttama. Tavallisin oire on pahanhajuinen kalalta haiskahtava valkovuoto, joka on yleensä juoksevaa, maitomaista.Valkovuoto usein ärsyttää ulkoisia synnytinelimiä ja voi aiheuttaa lievää kirvelyä tai kutinan tunnetta. Mikäli oireet ovat lievät, tilanne voi korjautua apteekista saatavilla emättimeen pantavilla maitohappobakteerivalmisteilla. Usein tarvitaan kuitenkin antibioottihoito joko suun kautta tai suoraan emättimeen annosteltuna. Joskus tulehdus saattaa uusia pian hoidon jälkeen, mikäli emättimen laktobasillikanta häiriytyy. Kannattaa kääntyä lääkärin puoleen lääkityksen saamiseksi.
Kysy ja asiantuntijamme vastaavat
Kun lähetät kysymyksen asiantuntijoille, toimitamme ne eteenpäin nimettöminä. Vastauksia julkaistaan Apu Terveys -lehdessä Klinikka-sivuilla. Kaikkiin kysymyksiin emme valitettavasti voi vastata. Käsittelemme viestiäsi luottamuksellisesti. Poistamme sen 2 kuukautta vastaanottamisen jälkeen. Emme kerää tai säilytä mitään tietoja viestien lähettäjistä.