Terve.fi

Hengenahdistus ja stressi

Työterveyslääkäri

Antto Kajava
Julkaistu 10.9.2009

Kysymys:

Minua on vaivannut jo vuosia kivuton hengenahdistus. Olen 26-vuotias. En tupakoi enkä ole ylipainoinen. Tunnen toisinaan, etten saa keuhkojani täyteen, ellen käytä apuhengityslihaksia. Laulajana osaan oikeaoppisen hengitystekniikan. Hengittäminen on helpointa istuessani niin sanotussa isäntämiesasennossa ja yleensä kun olen mahallani. Vaikeaa on, jos joku painaa rintakehääni esimerkiksi halatessa. Isorintaisena joudun urheillessani pitämään tiukkoja yläosia, jotka pahentavat ongelmaa merkittävästi.Hengenahdistus ei liity johonkin tiettyyn vuorokaudenaikaan tai liikuntaan: hengästyn juoksulenkeillä kuten muutkin, ja hengittäminen on joskus jopa helpompaa juoksemisen jälkeen. Perheeni huomauttelee, että huokailen ja haukottelen paljon.Viitisen vuotta sitten minua tutkittiin työterveyslääkärissä jatkuvien flunssaoireiden vuoksi. Silloin työskentelin tupakansavussa ja nenäni vuoti jatkuvasti. Lääkäri ei löytänyt mitään keuhkoahtaumatautiin tai astmaan viittaavaa, vain lievän siitepölyallergian. Happiarvoni ja puhalluskokeet olivat normaalit. Flunssaoireilu loppui vaihtaessani työpaikkaa, vaikkakin lähes jatkuva lievä nuha jäi jäljelle.Tarvitsen myös raikasta ilmaa. Tunkkaisessa huoneessa tunnen, että happi loppuu kesken. Ilmanlämpötila tai kosteus ei vaikuta  hapennälkääni. Voiko kyseessä olla joku lihaksistoon liittyvä asia tai stressi?

Vastaus:

Sinut on kuvauksesi perusteella tutkittu huolellisesti: on selvitelty keuhkoahtaumatauti-, astma- ja allergia-asiat. Vaikutelmaksi syntyy, että hengitysongelmien taustalla voisi olla isojen rintojen aiheuttama kuormitus hengityslihaksille. Jos sinulla esiintyy niska-hartiaseudun jännitys- ja kiputiloja, se tukisi tätä mahdollisuutta. Stressiin en osaa näin pitkäaikaista oireilua liittää.

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kun lähetät kysymyksen asiantuntijoille, toimitamme ne eteenpäin nimettöminä. Vastauksia julkaistaan Apu Terveys -lehdessä Klinikka-sivuilla. Kaikkiin kysymyksiin emme valitettavasti voi vastata. Käsittelemme viestiäsi luottamuksellisesti. Poistamme sen 2 kuukautta vastaanottamisen jälkeen. Emme kerää tai säilytä mitään tietoja viestien lähettäjistä.