Sairaudet

8-vuotiaan pojan yölliset jalkakivut ja aamujäykkyys

19.2.2015 Terve.fi
Kysymys

Hei!

Meillä on 8-vuotias poika, jolla on ollut vajaan parin viikon ajan/muutaman päivän välein jaloissa kipukohtauksia yöllä. Välillä kivut ovat molemmissa jaloissa symmetrisesti ja välillä vain oikeassa jalassa. Kipu tuntuu joko yläreisissä tai polvien yläpuolella eli kivun paikka vaihtelee. Kipukohtaukset saattavat olla niin kovia, että lapsi herää itkien 1-3krt yössä. Kohtaukset ovat kestoltaan noin 15-20 min, jonka jälkeen poika on jatkanut normalisti uniaan.

Lämpö (unisukat ja villashaali), kevyt hieronta, asennon vaihto ja tarvittaessa paracetamoli (250-500mg) ovat yleensä auttaneet kipukohtauksiin. Kovin voimakkaasti poika ei anna kuitenkaan hieroa jalkoja, koska se hänen mielestään sattuu liikaa kipukohtauksen aikana ja hän haluaa vain itse vaihtaa asentoa tai liikuttaa jalkojaan.

Aamuisin herättyään poika kävelee aluksi hieman vaikeasti tai ontuu toista jalkaa. Tämä menee kuitenkin ohi noin 5min kuluessa aamutoimien yhteydessä, jonka jälkeen hän on "normaali" ja kivuton koko päivän. Poikeuksena oli toinen kipukerta, jolloin hän heräsi kesken unien aamulla kipukohtuakseen ja hänellä oli sen jälkeen kävelyvaikeuksia puoleen päivään saakka/kipu esti liikkumisen. Paikallaan ollessa hän ei kuitenkaan tuolloin tuntenut minkäänlaista kipua. Kävimme samana iltapäivänä yleislääkärillä terveyskeskuksessa. Pojalle tehtiin yleinen terveystarkastus (nielu, silmät, imusomukkeet, vatsa) sekä tutkittiin käsin tunnustelemalla luusto, lihaskunto, nivelet, lonkat, liikeradat, refleksit, selkä ja tehtiin perusneurologiset testit. Mitään poikkeavaa ei tuolloin löytynyt. Pojalla ei ole ollut näiden kahden viikon aikana kuumetta, nivelturvotusta, havaittavia ihomuutoksia, mustelmia tai muita oireita.

Noin puolitoista viikkoa ennen kipukohtausten alkua sairastimme kuitenkin influenssan, jolloin häneltä otettiin verikoe. Perusveriarvot olivat tuolloin hyvät ja CRP 11/vain hieman koholla.

Poikamme on hyvin liikunnallinen. Koulussa on liikuntaa vain kerran viikossa 2h, mutta hän käy 5krt viikossa liikuntailtapäiväkerhossa 3h/pv ja harrastaa jääkiekkoa vähintään 3krt/vko. Satunnaisesti myös muuta liikuntaa. Nyt olemme kuitenkin pitäneet taukoa, koska huomasin, että liikunnallisen päivän jälkeen kipukohtaukset uusiutuvat helpommin. 

Onko kyse tavallista rajummista kasvukivuista, liikunnallsesta ylirasittumisesta vai suositteletko jatkotutkimuksia/erikoislääkärillä käyntiä?

Kiitos jo etukäteen vastaukesta!

Vastaus
Vastaaja Jarmo Salo
LT, lastentautien erikoislääkäri

Kasvukivut vaivaavat tyypillisesti illalla ja yöllä levossa, ja niihin yleensä auttaa kipulääke ja hierominen. Kasvukivut eivät aiheuta ontumista, joten erityisesti aamuun painottuvan ontumisen ja kävelyvaikeuksien syitä on tärkeää selvitellä tarkemmin.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt