Terve.fi

3 kk ikäisen vauvan univaikeudet

Terveydenhoitaja-imetysohjaaja

Laura Merivirta
Julkaistu: 27.8.2014

Kysymys:

Hei! Meillä on alkanut noin 1 kk sitten univaikeudet. Vauva on terve ja syntyi täysikäisenä. Pari ensimmäistä kuukautta meni hyvin, vauva oli perustyytyväinen, nukkui ja söi. Päiväunet nukkui yleensä 3-4 t klo 11-14 tienoilla, sitten toiset pitemmät illalla ja vähän lyhyempiä ehkä siinä välissä, yöunet nukuttiin 21-9 välillä 10-12 tuntia. Nyt muutaman viikon ajan on esiintynyt lisääntyvää univaikeutta. Yöunille nukahtaa suht helposti, noin klo 20 aikaan, imetyksellä, syö öisin 2-3 tunnin välein. Tosin välillä herää ja kun tarjoaa rintaa, vauva nukahtaa minuutissa uudelleen ja herääkin syömään vasta 1-2 t kuluttua. Näin ollen syö oikeasti yön aikana ehkä kahdesti. Aamu-unille on nukahtanut aiemmin 11 aikaan, nykyisin 8.30-9.30 välillä ja nukkuu n. 45 minuuttia. Parin tunnin päästä ja parin ruokailun jälkeen alkaa uninen kitinä ja vauva nukutetaan noin 11-12 aikaan "pitemmille päiväunille". Pyrimme nukuttamaan rinnalle tai syliin ja siirtämään hereillä oleva lapsi unisena turvakaukaloon tai sänkyyn nukkumaan, vaunuissa lapsi ei ole suostunut nukkumaan. Tutin olemme saaneet lapsella viimein hyväksytettyä, tutti on usein suussa nukkumaan mennessä. Lapsi herää kuitenkin 15 min – 30 min päästä eikä pääse uneen ja herää täysin, usein itkien. Sitten seuraa väsynyttä kitinää, ehkä uusi syöttö, jos vaikuttaa nälkäiseltä ja suusi yritys, jonka jälkeen nukkuu jälleen 15-45 min ja herää. Jos onnistuu tunninkin nukkumaan herää virkeämpänä ja nauravaisena ja jaksaa leikkiä ja touhuta parinkin tuntia. Mutta useimmiten herää liian aikaisin ja on vaikeasti tuuditeltava uneen. Iltapäivällä ja illalla sama homma jatkuu, nukkuu siis päivässä hyvällä lykyllä neljät 15 min- 1 tunnin unet, ei koskaan tosin neljiä tunnin unia vaan enemmän alle puolen tunnin unia. Illalla klo 17 jälkeen on jo äärettömän väsynyt, ilta on yhtä itkua ja hyssyttelyä, kunnes nukahtaa klo 19.30 – 20.30. Olemme molemmat vanhemmat kotona, puoliso on töissä iltaisin 4 tuntia joinakin päivinä. Meillä on lämpimät välit ja hoidamme vauvaa yhdessä. Leikimme ja laulamme ja puoliso osallistuu osittain syöttöön pumppaamani maidon avulla. Vauva ei voi kärsiä mistään vuorovaikutuksen ongelmista siis. Lisäksi itku ei tunnu olevan kipuitkua tai koliikkia, se alkoikin vasta yli 2 kk ikäisenä. Vauva ei pulauttele merkittävästi ja maitoa riittää edelleen, hän kasvaa hyvin. Olemme yrittäneet rytmittää vauvan päivää ja vähentäneet kyläilyä ja illasta pyrimme rauhoittumaan valoin ja rauhallisin rutiinein nukkumaan. Käymme kerran päivässä ulkona sään mukaan, joko aamupäiväunien aikaan tai iltapäiväunien yhteydessä. Kävelyllä vauva nukkuu hyvin liikkeessä, samoin autossa. Emme heijaa kotona vaunuja, jotta vauva ei alkaisi vaatia jatkuvaa heijaamista ja yritämme lempeästi saada häntä itsenäisesti nukahtamaan, mutta emme "tuputa" uusia juttuja vaan olemme ottaneet asioista selvä, mutta mikään ei tunnu auttavan, hän nukkuu koko ajan huonommin. Viime viikolla hän sentään nukkui aamupäiväunia jopa 1,5 tuntia, mutta ei enää. Pyrimme myös siihen, että puhumme normaalilla äänellä vauvan nukkuessa ja hän ei taatusti herää meluun, toisaalta ei liialliseen hiljaisuuteenkaan. Mikä neuvoksi????

Näytä vastaus

Vastaus:

Hei! Kuvaamasi vauva-arki kuulostaa aika tavalliselta. Ensimmäisen pari kuukautta vauva nukkuu ja syö. Vauva nukkuu edelleen yönsä hyvin. Tuo kuvaamasi rytmin muutos ja rytmin hakeminen on hyvin tyypillistä vauva-aikaan liittyvää kehitystä. Juuri, kun ajattelet, että nyt on tämmöinen rytmi, niin huomenna se on jo ihan jotain muuta. Nämä muutokset johtuvat siitä, että vauva kasvaa ja kehittyy, ja näin ollen jaksaa olla valveilla ja seurustella enemmän.

Olette toimineet aivan oikein, pitäneet lähellä, leikkineet ja laulaneet. Olette karsineet pois kivun ja muut vaivat, vauvanne voi hyvin.

Tämän ikäisen vauvan päivärytmiä on aika hankala muuttaa, tällä hetkellä vauvan biologinen rytmi vie voiton. Olette tehneet oikein rauhoittumalla iltaa kohden ja pitämällä päivällä normaalia elämää vauvan ympärillä.

Päivän huonompaa nukkumista kompensoi hyvät yöunet. Tämän ikäinen myös kiinnostuu ympäristöstään eri tavalla kuin vastasyntynyt. Toisinaan he eivät malta tästä syystä nukkua kovin pitkiä pätkiä.

Voitte yrittää hieman pidentää valveillaoloaikaa esim. aamupäivällä, jotta unijakso olisi hieman pidempi. Iltalevottomuus ja tyytymättömyys on myös hyvin tyypillistä tämänikäisellä vauvalla. SIlloin vauva tankkaa läheisyyttä ja turvaa yötä varten, jotta jaksaa nukkua pitkän yön.

Tsemppiä ja voimia vauva-arkeenne!

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kun lähetät kysymyksen asiantuntijoille, toimitamme ne eteenpäin nimettöminä. Vastauksia julkaistaan Kauneus ja Terveys -lehdessä Klinikka-sivuilla sekä terve.fi:ssä. Kaikkiin kysymyksiin emme valitettavasti voi vastata. Käsittelemme viestiäsi luottamuksellisesti. Poistamme sen 2 kuukautta vastaanottamisen jälkeen. Emme kerää tai säilytä mitään tietoja viestien lähettäjistä.