Milloin viimeksi tapasit uuden tuttavuuden, josta tulikin ystävä? Jos elämäntilanteesi on pysynyt pitkään samana eikä ystäviesikään elämässä ole tapahtunut suuria muutoksia, on ystäviesi määrä todennäköisesti vakio. Vanhat, ehkä jo kouluaikana hankitut ystäväsi ovat pysyneet rinnallasi, eikä uuden ihmissuhteen aloittamiseen löydy sen enempää aikaa kuin tarvettakaan.
Oman tai ystävän elämäntilanteen muuttuessa ystävyysbudjetista voi kuitenkin vapautua paikka uudellekin ystävälle. Esikoisen syntyessä voit kaivata vertaistueksi äitiystävää, ainoana sinkkuna pariutuneiden ystävien keskellä taas samassa tilanteessa olevan seuraa. Eron tai sairauden kohdatessa moni haluaa hakeutua vertaisryhmiin tai etsii keskustelukumppania netistä. Uudelle paikkakunnalle muuttanut taas kulkee harrastuksissa ystävätutka valppaana.
Yksi on varmaa: ystävyyden merkitys ei katoa, kun ihminen aikuistuu. Tarve peilata itseään toisesta säilyy samana läpi elämän, eivätkä sitä tarvetta täytä pelkästään puoliso tai lapset.
Kun elämänkokemusta ja näkemystä on kertynyt, ei samoin ajattelevaa ihmistä kuitenkaan tule joka kulmalla vastaan. Uuden ystävän löytyminen voikin olla aikuisena vaikeampaa kuin lapsuudessa. Työpaikan kahvilassa tai hiekkalaatikon reunalla saattaa kanssasi istuskella vuosien kuluessa kymmeniä ihmisiä, mutta harvan kanssa juttu jatkuu smalltalkia pidemmälle.
Ystävyydestä kirjan kirjoittanut yhteiskuntatieteiden tohtori Arja Mäkinen vakuuttaa silti, ettei kyky ystävystyä ole iästä kiinni.
– Niin kauan kuin muistat tavanneesi ihmisen ennenkin, voi tuttavuutenne syventyä ystävyydeksi.
Oletko valmis uudelle ystävyydelle?
Kokeile näitä Arja Mäkisen laatimia harjoituksia.
1) Jos haluat lisää ystäviä, mieti, ovatko aikuisiällä solmitut ystävyyssuhteesi alkaneet pikkuhiljaa vai tiesitkö miltei heti, kenestä tulee ystäväsi? Vai oletko saanut ystäviä molemmilla tavoilla? Ystävystymistyyli on osa persoonaasi, joten se säilyy todennäköisesti samana vuodesta toiseen.
Hitaasti ystävystyvän kannattaa hakeutua tilanteisiin, joissa hän tapaa samoja ihmisiä toistuvasti, vaikkakin ehkä vain lyhyen ajan kerrallaan. Tällöin aikaa ystävystymiselle on riittävästi. Hänelle hyviä ystävystymispaikkoja ovat vaikkapa viikoittain kokoontuvat harrastusryhmät.
Nopea ystävystyjä puolestaan maksimoi mahdollisuutensa osallistumalla moniin suhteellisen lyhytkestoisiin tapahtumiin. Hänen kannattaa yhden pysyvän harrastusryhmän sijaan ilmoittautua esimerkiksi useille toisistaan erillisille viikonloppukursseille. Tälloin nopealle ystävystyjälle tarjoutuu paljon tilaisuuksia löytää juuri se ihminen, jonka kanssa hän ystävystyy.
2) Ajattele vahvuuksiasi. Missä tilanteissa luotat itseesi? Mitkä tilanteet saavat sinut epävarmaksi ja vetäytymään kuoreesi?
Ystäviä etsiessäsi hakeudu tilanteisiin, joissa itseluottamuksesi pääsee kukoistamaan. Tutustumisaloitteiden tekeminen on helpointa silloin, kun olo tuntuu varmalta. Lisäksi itseluottamus helpottaa muiden lähestymisyrityksiä. Iloisesti hymyilevää ja kohti katsovaa ihmistä tullaan jututtamaan, mutta varpaisiinsa tuijottava ja katsetta välttelevä ei vedä puoleensa.
Jos tiedät osaavasi tanssia, uusi ystäväsi voi löytyä harrastusryhmästä, jossa liikutaan musiikin tahdissa. Jos rytmitajusi on olematon ja ajatuskin tanssimisesta saa sinut pakokauhun valtaan, sinun ystäväsi löytyvät hyvin todennäköisesti aivan muualta.
3) Pidä varasi. Onpa halusi ystävystyä miten suuri tahansa, terve varovaisuus on paikallaan. Mieti tarkkaan, kerrotko syvimmät salaisuutesi tuiki tuntemattomalle vai voisitko sittenkin odottaa vielä muutaman tapaamisen verran, ennen kuin avaat sydämesi. Voihan olla, ettei tuttavasi lopulta vastaakaan odotuksiasi, etkä haluaisi hänen kaltaisensa ihmisen tietävän henkilökohtaisista asioistasi.
Jos tahdot ystäviä, sinun on kuitenkin puhuttava jotain itsellesikin tärkeää elämästäsi ja ajatuksistasi. Vaikka olisitkin hitaasti ystävystyvä, pelkkä säästä puhuminen ei voi johtaa ystävystymiseen, jatkettiinpa puhetta kuinka kauan tahansa.
4) Jos tapaat mukavan ystäväehdokkaan, varmista, että pystyt tapaamaan hänet uudelleen. Jos et tiedä, mistä hänet löytäisit, pyydä puhelinnumeroa tai sähköpostiosoitetta tai lähetä kaveripyyntö Facebookissa.
Moni lupaava tuttavuus on katkennut alkuunsa yhteystietojen puuttumisen vuoksi. Mikäli mielenkiinto on molemminpuolista, hän kyllä antaa yhteystietonsa. Ja jollet saa niitä, tuskinpa ystävyydestänne olisi mitään tullutkaan.
Onnea matkaan!