Sisäinen kello sekaisin
Tutkimusta johtanut tohtori Charles Czeisler kollegoineen altisti kaksikymmentäyksi tervettä vapaaehtoista olosuhteille, joissa unen ja valveajan sekä valon ja pimeän rytmit olivat tarkoituksella epäsäännölliset. Kokeen tarkoituksena oli sekoittaa koehenkilöiden sisäinen kello, jotta unirytmin epäsäännöllisyyden vaikutuksia ihmisen terveyteen päästäisiin tutkimaan.
Unirytmin vaihtumisen vaikutusten näkyviä vaikutuksia ei tarvinnut odottaa kauan – jo viiden päivän päästä tutkijat huomasivat koehenkilöiden kehojen reagoivan normaalista poikkeavalla tavalla ravintoon.
- Glukoosiin määrä koehenkilöiden kehossa oli paljon suurempi unirytmin vaihduttua kuin ennen. Korkea glukoosipitoisuus myös säilyi monta tuntia korkealla tasolla. Tämä johtui haiman alentuneesta insuliinin erittämisestä, mikä oli merkki alkavasta diabeteksesta, kertoo tutkimukseen osallistunut neurologian professori Orfeu Buxton.
Diabetes puhkesikin esiasteen tasolle kolmella koehenkilöistä. Onneksi diabetesoireet hävisivät, kun koehenkilöt yhdeksän päivä kuluttua saivat otteen normaalista unirytmistä takaisin.
Ohjeita vuorotyöläisille
Koe oli selkeä osoitus vuorotyön diabetesriskiä nostattavasta vaikutuksesta. Vuorotyö on erityisen huono vaihtoehto työntekijöille, joilla on jo todettu diabetes tai sen esiaste.
Tiedemiehet neuvovatkin vuorotyöläisiä seuraavin ohjein:
- Yritä kaikin keinoin pitää kiinni säännöllisestä unirytmistä
- Jos nukut päivisin, etsi mahdollisimman rauhallinen ja pimeä paikka ja koeta nukkua rauhallisesti
- Älä syö isoja aterioita, jos tunnet sisäisen kellosi olevan sekaisin
Lähde: Msnbc.msn.com
Lue lisää: