Hämeen Sanomien mukaan lisäksi on tiedossa myös, että särkylääkkeiden käyttäminen voi lisätä riskiä sydäninfarktiin joissain tapauksissa.
Jutussa kerrotaan, että ilman reseptiä saatavista lääkkeistä riskiä aiheuttavat asetyylisalisyylihappo, ibuprofeeni ja ketoprofeeni.
Näillä nimityksillä ei viitata nimeen, jolla lääkettä saa apteekista vaan lääkkeen vaikuttavaan aineeseen.
Samasta aiheesta uutisoi Yle, joka kertoo, että Fimean arvion mukaan särkylääkkeet voivat olla osallisina Suomessa noin 150-300 kuolemantapauksessa vuodessa.
Ylen uutisessa Palva toteaa, ettei hysteriaa haluta lietsoa, mutta on syytä muistuttaa, etteivät särkylääkkeet ole täysin vaarattomia. Hän suosittelee, ettei ilman reseptiä saataviin särkylääkkeisiin suhtauduttaisi kuin tavalliseen kulutustavaraan: kun käyttää itsenäisesti reseptivapaita särkylääkkeitä, on syytä tarkailla, että ”käyttää vain yhtä ja vain sen aikaa kun tarvitsee”.
Hämeen Sanomissa Palva muotoilee saman näin: ”Eli suositeltavaa olisi käyttää mahdollisimman pieniä annoksia ja mahdollisimman lyhyen aikaa.”
Hämeen Sanomien uutisessa muistutetaan, että aihetta mutkistaa se, että ihmisten kyky sietää särkylääkkeitä voi vaihdella.
Lähteet: Hämeen Sanomat, Yle