Kansaneläkelaitoksen tutkimusosaston johtava tutkija Paula Hakala kävi läpi amerikkalaiseen alkuperäisteokseen pohjautuvan Suuri dieettiopas -kirjan 50 erilaista laihdutusdieettiä. Nämä dieetit Hakala arvioi toimiviksi.
1. Yksi muutos -dieetti
Dieetti kestää 12 viikkoa. Ensimmäisellä viikolla muutetaan aamiaistottumuksia, toisella viikolla siirrytään aikaisempaa tasapainoisempiin lounaisiin, kolmannella terveellisiin välipaloihin ja neljännellä painoa pudottaviin illallisiin. Loput kahdeksan viikkoa opetellaan syömään oikein esimerkiksi ravintolassa ja lomilla sekä harrastetaan liikuntaa, stressinhallintaa ja itsearviointia. Päivittäin saa juoda lasillisen olutta tai viiniä.www.changeone.com
“Kuulostaa raikkaalta ajatukselta muuttaa yksi ateria kerrallaan ja totutella yhteen muutokseen ennen seuraavaa. Dieetissä ei puhuta pelkästään ruoasta, vaan ohjelma sisältää myös liikuntaa ja stressinhallintaa. Dieetistä on todellista hyötyä, jos muutokset pidetään voimassa myös 12 viikon jälkeen. Esimerkkiruokalistan valkoisen viljan sijaan kannattaa suosia ruista ja kokojyväviljaa. Laihduttaessa on parasta pysyä erossa alkoholista.”
2. Ranskattaret eivät liho
Ranskattaret ovat tunnetusti Euroopan hoikimpia. Dieetti aloitetaan pitämällä kolmen viikon ajan ruokapäiväkirjaa. Tarkoituksena on herätä miettimään, millaisen ruoan määrää voi vähentää ja mitä voi jättää kokonaan pois. Toisessa vaiheessa, joka kestää yhdestä kolmeen kuukautta, opetellaan arvostamaan ruoan laatua määrän sijaan. Dieetin kolmannessa vaiheessa uudet elämäntavat vakiinnutetaan. Tärkeintä on annoskokojen tarkkailu, säännöllinen liikunta sekä omien tottumusten ja halujen säätely. www.mireilleguiliano.com
“Tässä dieetissä hyvää on se, että lähdetään liikkeelle asenteiden ja tapojen muutoksesta. Ruoan tulee olla laadukasta ja tuottaa mielihyvää, mutta samalla kohtuus on tärkeää.”
3. Supermarketdieetti
Laihduttaja saa valita kolmesta vaihtoehdosta: tarjolla on 1200 kalorin Tehodieetti, 1500 kalorin Jatkuvan painonpudotuksen ohjelma ja 1800 kalorin Pysy hoikkana lopun ikää -dieetti. Dieetillä opetellaan syömään hallitusti ja kuluttamaan energiaa liikkumalla. Kokonaan kiellettyjä ovat hyvin rasvaiset ja sokeriset tuotteet sekä juomat, joissa on paljon makeutusaineita. Niiden sijaan suositaan runsaskuituisia, vähäkalorisia vihanneksia ja hedelmiä.
“Dieetti on yksinkertainen ja perustuu talonpoikaisjärkeen. Esimerkkiruokalista on amerikkalainen mutta tervehenkinen.”
4. Painonvartijat
Suomalaisille tuttu menetelmä, joka perustuu viisaisiin ruokavalintoihin, säännölliseen liikuntaan, omien tapojen kehittämiseen ja ympäristön tukeen.
“Ohjelman suuri plussa on tarjolla oleva ryhmän tuki. Hyvää on sekin, että lähdetään liikkeelle laihduttajan omista aikaisemmista tottumuksista ja muutetaan ruokia vähäkalorisemmiksi.”
5. Mayo-klinikan painonhallintaohjelma
Ohjelman alussa arvioidaan laihduttajan lähtökunto ja painonpudotusvalmius. Jokaiselle laaditaan omat päivittäiset paino- ja kaloritavoitteet sekä henkilökohtaiset ruoka-aineryhmäsuositukset. Dieetin perusperiaate on, että pudottaakseen puoli kiloa painoa on poltettava 3 500 ylimääräistä kaloria. Laihduttajaa opastetaan välttämään poppakonsteja, luomaan oma tukiverkosto ja keskittymään hitaaseen mutta pysyvään muutokseen.
“Hyvin perinteinen menetelmä, jossa on vahvasti mukana myös psykologinen puoli. Painotetaan itsetuntemusta, omien tottumusten muuttamista, annoskokojen tarkkailua ja pitkän tähtäimen tavoitteita.”