Kuluttajaviraston testissä paljastui vakavia turvallisuuspuutteita peräti viidenneksessä leluista. Kun Kuluttajavirasto testasi 50 lelua, vain 27 lelua täytti kaikki vaatimukset. Sen sijaan 10 lelusta löytyi niin vakavia turvallisuuspuutteita, että ne kerätään pois kuluttajilta tai korjataan.
Lelut testattiin eurooppalaisten lelujen turvallisuutta käsittelevien standardien mukaisesti. Testeissä tutkittiin muun muassa kemiallisia ja mekaanisia ominaisuuksia sekä lelujen soveltuvuutta pienille lapsille. Yleisimpiä turvallisuuspuutteita olivat liialliset ftalaatti- (yhdisteitä, joita käytetään muovin pehmittiminä) ja lyijypitoisuudet, sekä pienet ja irtoilevat osat.
Euroopan komissio onkin nyt julkaissut ohjeita turvallisten lahjojen ostoon ja käyttöön. Vanhempien on syytä lukea seuraavat 12 vinkkiä tarkasti, sillä ne takaavat turvallisen joulun myös lapsille.
- Lue lelujen tuote-etiketit kokonaan. Huomioi ikä- ja turvallisuussuositukset ja ota ne vakavasti. Älä osta leluja, joissa ei ole CE-merkintää (tuote täyttää direktiivien oleelliset turvallisuusvaatimukset).
- Valitse lapsen iälle, kyvyille ja taidoille soveltuvia leluja. Lelut voivat aiheuttaa vaaran lapselle, mikäli ne eivät ole sen ikäiselle lapselle soveltuvia. Erityistä huomiota tulee kiinnittää alle 3-vuotiaille tarkoitettujen lelujen turvallisuuteen. Mikäli lelu ei sovellu 0-3-vuotiaille, siitä kertoo puna-valkoinen merkintä (ks. kuva).
- Älä anna alle 3-vuotiaalle leluja, joista irtoaa pieniä palasia. Ne muodostavat tukehtumisvaaran, sillä lapsi voi laittaa lelun osia suuhun. Huomioi myös ostaessasi pehmoleluja, että silmät, nenät ja muut osat ovat varmasti tiukasti kiinni.
- Seuraa lelujen mukana tulevia ohjeita lelun käytössä. Säilytä lelujen mukana tulevat ohjeet.
- Osta lelut aina luotettavalta ja hyvämaineiselta vähittäismyyjältä.
- Valvo lasten leikkejä. Varmista, että leluja käytetään siihen, mihin ne on tarkoitettu.
- Tarkasta lelujen kunto määräajoin. Etsi repeämiä ja kulumia, jotka voivat aiheuttaa lapselle vaaratilanteen.
- Varmista, että vanhemmille lapsille tarkoitetut lelut säilytetään alle kolmevuotiaiden ulottumattomissa.
- Irrota ja hävitä/kierrätä kaikki lelujen pakkaukset. Muista kuitenkin säilyttää ohjeet ja tuote-etiketit. Älä anna pienen lapsen leikkiä muovikääreillä.
- Opeta lapselle lelujen laittaminen pois tieltä onnettomuuksien välttämiseksi. Älkää jättäkö leluja portaikkoon tai käytäville, joilla liikutaan paljon.
- Ilmoita aina lelujen valmistajille ja viranomaisille, jos leluista löytyy turvallisuuspuutteita.
- Muista, että nämä vinkit pätevät ympäri vuoden, eivät vain jouluna!