Terve.fi

Verenpaine-potilasohje


Verenpainetta mitattaessa ilmoitetaan kaksi lukua, esimerkiksi 120/65 mmHg on terveen nuoren henkilön verenpainearvo. Korkeammasta luvusta (esimerkissä luku 120) käytetään nimeä systolinen paine, joka kuvastaa painetta, joka on verisuonessa sydämen pumpatessa verta verisuoniin. Sydämen lepovaiheen aikana saadaan alempi arvo (esimerkissä luku 65), jota kutsutaan diastoliseksi arvoksi.

Verenpaineeseen vaikuttaa mm. suonten läpimitta ts. niiden aiheuttama vastus verenvirtaukselle ja toisaalta sydämen pumppaama verimäärä.

Jos sinulla on toistuvissa mittauksissa kohonneita verenpainearvoja, tulee aloittaa verenpaineen hoito. Kohonnut verenpaine ei useinkaan oireile mitenkään, mutta pitkään jatkuessaan se altistaa useille taudeille ja lisää ennenaikaista kuolleisuutta. Elämäntapamuutokset ovat olennainen osa verenpaineen hoitoa ja kuuluvat kaikkien verenpainepotilaiden hoitoon.

Ylipaino

Pienikin painonpudotus vaikuttaa suotuisasti verenpaineen laskuun. Viiden kilon painonpudotus alentaa verenpainetta keskimäärin 5,4/2,4 mmHg. Keskivartalon lihavuus on yksittäinen riskitekijä ja voi viitata myös metaboliseen oireyhtymään, jolloin lisäksi on yleensä todettavissa kohonneita verensokeriarvoja ja taipumusta diabetekseen. Tämän tyyppinen lihavuus on erityinen riskitekijä sydän- ja verisuonisairauksien suhteen. 

Tupakointi

Verenpaine altistaa sepelvaltimotaudille ja tupakoinnin lopettaminen on tehokkain tapa vähentää sepelvaltimotaudin vaaraa.-kirjaa tupakointi (savuketta/vrk)-käytä tarvittaessa nikotiinikorvausvalmisteita-tarvittaessa lääkärisi voi määrätä tupakointihalua vähentävää lääkettä-kannusta itseäsi-koko perheen tai kaveripiirin voimin lopettaminen voi olla helpompaa

Suola

Suomalaiset saavat edelleenkin liikaa suolaa ravinnosta. Suolan saannin tavoite on alle 5 g/vrk. Jos saat vähennettyä suolan saantia noin 2,3 grammalla päivässä, alenee verenpaine keskimäärin 10/5 mmHg. Ylimääräistä suolaa kertyy esimerkiksi säilyke- ja valmisruuista. Vältä suolaa käyttämällä maustamiseen yrttejä ja rouhepippureita. Käytä ruokasuolan sijasta mineraalisuolaa. Totuttele pienempiin suolamääriin valmistamalla mahdollisimman paljon ruokia itse. Käytä vähäsuolaisia levitteitä ja leikkeleitä.

Alkoholi

Alkoholia tulee välttää, päivittäiset saunakaljat nostavat verenpainetta. Kohtuullisen käytön (1-2 annosta päivässä) on tosin todettu jopa laskevan sydän- ja verisuonisairauksien esiintyvyyttä. Runsas alkoholinkäyttö on kuitenkin aina haitallista.

Ravinto

Ravinnon suola käsiteltiin jo aikaisemmin. Verenkiertoelimistön kannalta tärkeää on myös rasvojen vähentäminen ruokavaliosta. Elimistömme tarvitsee rasvoja, mutta liiallinen rasvojen saanti on haitaksi, varsinkin kolesterolin saanti.

- vähennä eläin- ja maitorasvojen käyttöä- kasvirasvoista suositeltavin on rypsiöljy- jos käytät levitteitä, niin suosi kevytlevitteitä tai kolesterolia alentavia valmisteita- pidä ruokapäiväkirjaa, keskustele mahdollisuuksien mukaan ravitsemusterapeutin kanssa- käytä rasvatonta maitoa ja piimää, suosi muitakin vähärasvaisia maitovalmisteita- valmista ruoka keittämällä, hauduttamalla tai uunissa- käytä suodatinkahvia pannukahvin sijasta- kiinnitä huomiota valmisruokien ja ravintola-annoksien sisältämään rasvaan 

Liikunta

Liikunta ehkäisee stressiä ja pitää yllä kunnon lisäksi myös henkistä hyvinvointia. Säännöllinen, 3-5 kertaa viikossa toistuva, liikunta on suositeltavaa. Vaikutukset tulevat parantuneen lihasverenkierron ja painonpudotuksen kautta. Myös sydänlihas saa harjoitusta. Liikunnan vaikutus verenpaineeseen on tutkimuksien mukaan 5-9 mmHg.

Julkaistu: 17.7.2006