Voi hyvin

Vappu Taipale: Eläkevuosista elämän kruunu



Vappu Taipale: Eläkevuosista elämän kruunu

Vappu Taipale on menevä isoäiti, joka jatkaa eläkeiässä työtään kolmen itselleen tärkeän tehtävän parissa: vanhustenhuollon, mielenterveyden ja maailmanrauhan.
Teksti Liisa Mantere
Kuvat Lasse Lecklin

 On kaunis syysaamu. Vappu Taipale on noussut varhain ja raivannut puutarhassaan isoja oksia kompostiin silputtaviksi.

– En nuku paljoa, ja aamulla aurinko herättää väkisinkin, kun se nousee tuolta Pirunkallion takaa. Tämä on oikea aamun talo, hän sanoo.

Kristallipikareihin on kaadettu omista omenoista valmistettua mehua. Saunatuvan ikkunaseinän takana avautuu auringossa kylpevä piha. Helsingin-kodin pöytää peittää klassinen Marimekko-liina, käytössä mukavan pehmeäksi kauhtunut.

– Se ostettiin mieheni Ilkan poikamiesasuntoon vuonna 1964, Vappu Taipale kertoo.

Talossa on menossa iso remontti. Taipaleet ovat asuneet siinä 35 vuotta, ja nyt on aika uusia kattoa ja lattiaa.

Mahdottomia tehtäviä

Vappu Taipale, menevä isoäiti, muistuttaa hiussykeröineen ja leggingseineen pippurista pikku Myytä ja samalla lempeää Muumimammaa. Lääkäri ja entinen terveysministeri jäi eläkkeelle Stakesin eli Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen pääjohtajan virasta puolitoista vuonna 2008, 68-vuotiaana. Takana on vuosikymmenien mittainen työura sosiaalisten oikeuksien parissa.

Kun sovimme haastattelusta, Vappu Taipale oli Tukholmassa lastenlastensa luona. Tapaaminen siirtyi parin, kolmen viikon päähän, sillä hän oli lähdössä Kiinaan ja Pohjois-Koreaan. Heti sieltä palattuaan hän matkusti Saksaan.

– Matkat liittyivät tehtäviini, minulle tärkeisiin asioihin, joita voisi kutsua yhteisnimellä mission impossible eli mahdottomat tavoitteet: vanhustenhuolto, mielenterveys ja maailmanrauha, Vappu Taipale hymyilee.

Vappu Taipale sai poliittisen aatepohjansa jo lapsuudessaan.

– Isoisä oli SDP:n kunniajäsen, ja isoäitikin oli aktiivinen työväenliikkeessä. He olivat teollista väkeä, ensimmäisen sukupolven teollisuustyöläisiä Vaasassa.

Vappu Taipale ei nähnyt koskaan isäänsä, joka kaatui talvisodassa ennen kuin tytär syntyi.

– Äiti palasi Helsingistä takaisin kotikaupunkiinsa Vaasaan. Asuimme isovanhempien kanssa lähekkäin. Olen kasvanut isossa suvussa, jossa oli paljon serkkuja ja tätejä. Vieläkin pidämme tiiviisti yhteyttä.

Mummu oli ponteva nainen. Hän ei ollut käynyt kouluja, mutta oli sitä mieltä, että naisten pitää kouluttautua ja hankkia ammatti.

Kun Vappu kirjoitti Vaasan tyttölyseosta kuuden laudaturin ylioppilaana, häntä kiinnostivat taideteollinen korkeakoulu tai arkkitehtuuri.

– Onneksi valitsin lääketieteen. Äiti oli sairaanhoitaja, ehkä sekin vaikutti uravalintaani.

Toivioretkellä kaukomailla

Tämän syksyn Aasian matka liittyi maailmanrauhaan. Vappu Taipale on yksi maailmanlaajuisen Lääkärit ydinsotaa vastaan -järjestön kolmesta presidentistä.

– Pohjois-Koreassa on vuodesta 1992 lähtien toiminut jäsenjärjestömme, joka voi välillä hyvin ja välillä heikommin. Kiinassa järjestömme on hajallaan. Meillä on kontakteja Kiinaan vuodesta 1972, jolloin kävimme siellä Ilkan kanssa ensimmäisen kerran. Rauhantyö on ollut yksi punainen lanka elämässämme.

– Suuret luonnonkatastrofit toivat Pohjois-Koreaan pitkän nälänhädän 1990-luvun alussa. Kiinanmeri ja Japaninmeri nousivat pelloille, jotka suolautuivat. Viljelykset nostettiin vuorenrinteille, mutta sitten tulivat rankkasateet ja huuhtoivat viljelysmaan alas. Joet tukkeutuivat ja kaivokset täyttyivät vedellä, Taipale kertoo.

Pohjois-Koreaan pitää yhteyttä lääkäreiden kansainvälinen järjestö ja sen projekti Peace through Health, rauhaa terveydestä.

– Saimme viisumit Pohjois-Koreaan vasta pari päivää ennen lähtöämme. Veimme sinne niin paljon englannin-, saksan- ja venäjänkielistä lääketieteellistä kirjallisuutta kuin jaksoimme kantaa. Kävimme parissa sairaalassa Pjongjangin alueella. Puutetta on, mutta ihmiset ovat ystävällisiä. Suomalaiset lääkärit kouluttavat pohjoiskorealaisia kollegoitaan, nytkin siellä työskentelee kaksi hammaslääkäriä suun terveydenhoito-ohjelmassa, ja lääkäri Viljo Kivikangas opettaa viljelemään perunaa.

Viisi viisasta naista

Saksassa lastenpsykiatri Taipale puhui mielenterveyden asioista, joita Suomi on pitänyt EU:ssa esillä. Parhaillaan on valmistumassa tutkimus mielenterveydelle edullisista ympäristöistä. Kolmas sydämenasia, vanhusten hoito, on kuuma kysymys. Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunion lääninhallituksilta tilaama vanhusten hoidon epäkohtia käsittelevä raportti on järkyttänyt suomalaisia.

– Tästä on keskusteltu jo 15–20 vuotta, Taipale toteaa tyynesti.

– Muistatko viisi viisasta naista, jotka ryhtyivät noin viisitoista vuotta sitten vaatimaan muutosta? He olivat aivan tavallisia kansalaisia, jotka vanhainkotien arkea nähtyään sanoivat, ettei näin voi jatkua. Aina tulee rohkeita ihmisiä ja keskusteluja, ja ohjelmia ja julkilausumia laaditaan.

– Toisaalta YK:lla on hyvin systemaattinen ohjelma ikääntymisestä, sillä kaikki YK:n jäsenvaltiot ovat sitoutuneet tekemään ikääntymisstrategian. Olen ollut arvioimassa YK:n Euroopan vanhuuspolitiikkaa, johon siis kuuluvat myös Venäjä, Kanada ja Yhdysvallat.

Johtopäätökset ovat aika masentavat. Taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen välillä on valtava kuilu. Työurat eivät pitene, vaikka siitä puhutaan koko ajan.

– Suomi oli tässäkin hyvä esimerkki: viime vuoteen asti yli 55-vuotiaat työllistyivät parhaiten Suomessa. Nyt kaikki on tietysti taas toisin.

– Hyvää pitkäaikaista vanhusten hoitoa ei ole tarjolla. Se tarkoittaa koko ketjua, alkaen muun muassa esteettömästä ympäristöstä, ja siinäkin Suomi sijoittuu hyvin.

– Jos siis meillä tilanne on hyvä, mitä se on muualla? Kauhistuttaa ajatellakin. Vaikka suuri osa vanhuksista voi hyvin, elää omissa asunnoissaan itsenäisinä ja saa laitoksissa hyvää hoitoa, niin jokainen huonosti kohdeltu vanhus on liikaa!

Kielletty vanhuus

Vappu Taipale sai olla mukana rakentamassa hyvinvointi-Suomea. Vielä 1960-70-lukujen taitteessa esimerkiksi äitiysloma oli ainoastaan kolmen kuukauden pituinen ja kunnallinen päivähoito vain harvoja varten.

– Olen edelleenkin ylpeä pienten lasten hoitolainsäädännöstä. Britanniassa ja Saksassa keskustellaan nyt siitä, pitäisikö vanhemmilla olla samanlainen oikeus saada lapsensa päivähoitoon.

1990-luvun alussa tuli lama. Menoja karsittiin, ja vaikka lamasta toivuttiin, sama suuntaus jatkui, kunnes tuli uusi kriisi. Onko Suomi enää hyvinvointivaltio?

– On. Meillä on enemmän hyvinvoivia lapsia kuin koskaan ennen, eivätkä tuloerot ole valtavia. Tosin nykyinen politiikka haluaa tuloerojen kasvavan, Taipale miettii.

Ikuisuuskysymys, keskustelu vanhusten hoidosta, toistuu yhä uudestaan. Puutteet myönnetään, mutta muutosta ei näy.

– Minulla on se näkemys, että vanhenemisessa on stigma. Kukaan ei halua vanheta, siksi se lakaistaan nurkkaan, eikä kukaan halua nähdä sitä. Meidän pitäisi räjäyttää olemassa olevat palvelut, kutsua mukaan vapaaehtoisia ja antaa mahdollisuus toimintaan, joka luo mielenterveydelle hyviä ympäristöjä, sanoo Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton puheenjohtaja.

– Kaksi vuotta sitten Stakes teki kyselyn vanhusten hoitotilanteesta. Selvisi, että miljoona suomalaista auttaa läheistään joka päivä. Me välitämme ja pidämme huolta toisistamme!

– Mutta vanhusten hoidon mallit kunnissa ovat vähän sitä, että sänkyyn ja sillä siisti. Pitäisi panostaa juuri siihen, mikä pitää ihmiset vauhdissa, virkeinä ja elämänmyönteisinä. Kun joudutaan laitoshoitoon, alkavat kustannuksetkin juosta.

Lisää työvuosia

Eläkeikää muutettiin joustavaksi 62–68 vuoden välille. Nyt ylärajaa pitäisi nostaa.

– Elinikä pitenee. EU:n tutkimusten mukaan sata vuotta ei ole mikään poikkeusikä, pian eletään paljon pitempään. Kukaan ei voi päättää elämästään, mutta olen itse pitkäikäistä sukua, ja 95 vuotta on minulle ihan luonnollinen ikä. On riemukasta seurata uusia sukupolvia. Hyvä arki antaa elämäniloa ja voimia, se sisältää mahdollisimman paljon itselleni ja myös muille tärkeitä ja hyviä asioita, koska en haluaisi elää pelkästään itseäni varten. Mutta minuakin hätkähdyttää ajatus 120 vuodesta, siitä mitä se voisi olla, Taipale pohtii.

On väistämätöntä, että eläkeikä nousee. Toisaalta se edellyttää työelämän joustoja. Ne saattavat olla vaikea asia yt-neuvottelujen ja irtisanomisten aikana.

– Mutta eikö nainen ole parhaimmillaan 50:n vuoden jälkeen, kun lapset alkavat jo olla omillaan? Kotona oppii joustavuutta, ihmisten huomioon ottamista ja organisointikykyä.

Taipale on tarmokkaasti värväämässä eläkkeelle jääviä isoja ikäluokkia vapaaehtoistyöhön. He ovat vielä reippaita ja terveitä, ja useimmilla on täydet työeläkkeet.

– Tutkijat puhuvat elämän kruunusta, joka alkaa, kun jää päivittäisestä työstä pois. Silloin on mahdollisuus harrastaa ja matkustaa. Tässä kohtaa on tarjolla yhteiskunnallisesti hyödyllistä toimintaa, eikä se työ lopu.

– Erityinen värväyskohteemme ovat miehet. Miehelle elämä on ehkä työkeskeisempää, ja kun työ loppuu, elämäkin tuntuu loppuvan. Naisen on paljon helpompaa ottaa kiinni elämästä, vaikka hän putoaisi tyhjän päälle, koska arkielämällä on merkitystä. Me näemme sen kauneuden. Me rakennamme viihtyisyyttä, keitämme vaikka kupposen kahvia…

Elämän kaunis päätös

Ennen vanhaan isovanhemmat asuivat samassa pihapiirissä. Nyt lastenlapsista vain kaksi prosenttia asuu samassa taloudessa isovanhempiensa kanssa.

– Mutta ei se ketju katkea emotionaalisesti. Yhteydenpitokeinoja on niin monenlaisia, sanoo Vappu Taipale, joka on ollut etämummo kuudelle lapsenlapselleen.

– Ihailemme usein Kaukoidän tai Etelä-Euroopan maita, mutta niissä on käynnissä hirveän raju muutos. Japanilaiset ystävämme sanovat, että meidän ikäisemme ovat viimeisiä, jotka vielä hoitavat omat vanhempansa, ja ensimmäisiä, joita omat lapset eivät enää hoida.

Vappu Taipaleen oma äiti, mammu, asui viimeisen puoli vuottaan tyttärensä luona.

– Hän kuolikin täällä rauhallisesti, ja me olimme siinä ympärillä, kaikki neljä lastamme ja kaikki lastenlapset. Pienet halusivat hyvästellä mammun ja antaa hänelle mukaan jotain pientä, suklaata, paperinenäliinoja, feeniks-linnun…

– Olemme jälkeenpäin puhuneet siitä lastenlasten kanssa. Heille se oli tärkeä ja kaunis kokemus. Ei siitä jäänyt heille mitään traumaa. En ymmärrä, miksi kuolema pitää piilottaa, sehän on osa elämää.

Vappu Taipale

- syntynyt Vaasassa 1940, asuu Helsingissä

- lääketieteen ja kirurgian tohtori, lastenpsykiatri, sosiaali- ja terveysministeri kahdessa Kalevi Sorsan hallituksessa, Stakesin pääjohtaja (vuodesta 1992 vuoteen 2008, jolloin jäi eläkkeelle), Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton puheenjohtaja vuodesta 2008

Perhe: puoliso lääkäri ja ex-kansanedustaja Ilkka Taipale, neljä lasta, kuusi lastenlasta

Harrastukset: puutarhatyöt, jumppa, lukeminen

Onnenhetki: iltatee

Henkilökohtainen unelma: maailmanrauha

Aarteet: lasten ja lastenlasten itse tekemät jutut

Omasta mielestään: rauhallinen mutta innostuva

 Millainen on hyvä vanhuus?

”Minusta hyvä vanhuus on jokaiselle oman näköinen. Tarvitaan hyvä sekoitus osallisuutta, toimintakyvyn ylläpitoa, kiinnostusta elämään ja hippu huumorintajua.”

Millaista vanhuutta toivot itsellesi?

”Koetan toimia niin, että pidän kuntoa ja mielenvireyttä yllä tulevaisuuttakin ajatellen. Carpe diem, tartu hetkeen! Elämä on tässä ja nyt.”

Mitä hyvää mielenterveyttä luovat uudet keinot vanhusten hoidossa voisivat olla?

”Ei vain hoidossa vaan koko ikääntymisen aikana pitäisi luoda mahdollisuuksia toimimiseen, tapaamisiin ja harrastuksiin. Yksinkertaisia asioita, jotka silti toteutuvat niin harvoin!”

Julkaistu: 3.11.2009