”Välillämme on valtava etäisyys – kaipaan syliä, johon karata”

Rakkausklinikalle kirjoittava nainen kertoo olevansa jumissa väljähtäneessä parisuhteessaan. Pandemia-ajan tuomat haasteet, pikkulapsiarki ja naisen masennus ovat muuttaneet jo ennestään kädenlämpöisen suhteen kylmäksi. Nainen kertoo, että pelkkä miehen näkeminen saa hänet ahdistumaan. Pariskunnalla ei riitä aikaa sen kummemmin kahdenkeskiseen tekemiseen kuin omiin harrastuksiinkaan ja arki tuntuu lasta varten pyörivältä teatterilta. Nainen kertoo kaipaavansa yhteyttä ja syliä, johon karata. Nainen on pohtinut suhteesta lähtemistä, mutta elämän epävarmuus ja etenkin lapsen satuttaminen pelottavat häntä.

Vaikeassa tilanteessa ero saattaa näyttäytyä ruusunpunaiselta vapauden ja onnen unelmalta – tai synkältä painajaiselta, kertoo perheneuvoja Paula Maria Mäkelä. Hän kehottaakin tarkastelemaan eron eri puolia pelottomasti ja realistisesti. Kun hankalat tunteet tulevat tunnistetuiksi, sanoitetuiksi ja jaetuksi, niiden kanssa on helpompi olla.

Rakkausklinikka on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon neuvontapalvelu, jossa perheneuvojat vastaavat lukijoiden lähettämiin kysymyksiin. Julkaisemme uusia kysymyksiä ja vastauksia Rakkausklinikalla joka perjantai.

Olemme kolmekymppinen pariskunta ja yhteistä elämää on takana 15 vuotta. Puolisoni on aina ollut rauhallinen ja mukautuva, minä taas toimeliaampi mutta murehtija. Korona-aika on ollut meillä raskas: etätyöt kotona, pätkätyöt, leikki-ikäisen vanhemmuus ilman tukiverkostoja ja masennukseni ovat verottaneet meitä. Jo ennestään kädenlämpöinen suhteemme on nyt jääkylmä. Ahdistun, kun näen puolisoni. Välillämme on valtava etäisyys, jota emme saa kurottua umpeen. Meillä ei ole kahdenkeskistä aikaa eikä juuri omaa aikaa, arki tuntuu teatterilta lasta varten. Seksielämämme on aina ollut yksipuolista ja suorittavaa, koska intohimo puuttuu. Olemme toistemme parhaat ystävät, mutta tuntuu, ettei se enää riitä. Kaikkien haasteiden keskellä kaipaan yhteyttä ja syliä, johon karata. Unelmoin intohimosta ja ihastumisesta. Haluaisin lähteä, mutta elämän epävarmuus, yksinäisyys, häpeä ja varsinkin lapsen satuttaminen pelottaa. En näe tulevaisuudessa toivoa, olen jäänyt jumiin onnettomuuteen kykenemättä liikkumaan suuntaan tai toiseen. En haluaisi olla tekemättä mitään ja näivettyä. Mitä pitäisi tehdä?

Perheneuvoja Paula Maria Mäkelä vastaa:

Kiitos kysymyksestäsi! Tiedän, ettet todellakaan ole yksin tuntemustesi kanssa. Kuulostaa riipaisevalta, kun kerrot, ettet näe tulevaisuudessa toivoa, olet jäänyt jumiin onnettomuuteen, kykenemättä liikkumaan suuntaan tai toiseen. Se, että kirjoitit meille, kertoo kuitenkin muutoshalustasi ja sisäisestä kyvykkyydestäsi liikahtaa jumista eteenpäin. Olet jo ottanut ensimmäisen askeleen ja sisäinen muutos on alkanut.

Elämässäsi on ollut monta kuormittavaa asiaa: koronarajoitukset, leikki-ikäisen vanhemmuus ilman tukiverkkoja, pätkätöiden aiheuttama epävarmuus ja masennus. Mietin, kuinkahan paljon sinun on täytynyt työntää omia tarpeitasi sivuun. Onko sinulla ollut mahdollisuutta palautua, saada hoivaa tai vastavuoroisia kohtaamisia, kun olet huomioinut muita? Jos ei, niin ei ole ihme, että tunnet halua paeta. Perheneuvojana olen kuullut jo ennen korona-aikaa, kuinka monille pienten lasten vanhemmille kodista on tullut velvollisuuksien vankila. Monet antavat lapselle ja kodille kaikkensa – oman hyvinvointinsa kustannuksella. Syyllisyyden kokeminen tilanteesta, kun elämä näyttää ulkoapäin katsottuna kaikin puolin hyvältä, voi lisätä huonovointisuutta entisestään.

Milloin suhteenne haaleni kädenlämpöiseksi? Miten lapsen syntymä vaikutti teihin ja suhteeseenne? Yksi parisuhteen kriisikohtia on, kun kahdesta tulee kolme. Parisuhde jää silloin helposti vanhemmuuden jalkoihin. Pienen lapsen tarvitsevuus voi tuntua toisinaan jopa musertavalta. Silloin omat tarpeet voivat jäädä sivuun eikä puolisonkaan tarpeita enää huomaa tai ne tuntuvat liiallisilta. Lapsen tarvitsevuus herättää meissä omaan tarvitsevuuteemme liittyviä kysymyksiä. Kuka on pitänyt minusta huolta ja miten? Kuka pitää minusta huolta nyt? Kumppaniin voi kohdistua odotuksia, toivomuksia ja pettymyksiä, jotka liittyvät omiin aiempiin ihmissuhteisiin. Vanhemmuuteenkin liittyy ristiriitaisia tunteita. Koetko sinä saavasi mieheltäsi tukea äitiyteen? Onko vanhemmuus teille yhdistävä vai erottava tekijä?

Pikkulapsiarki on haastavaa parisuhteelle. Miten teillä vastuu lapsen huolenpidosta ja arjen sujuvuudesta on jaettu? Onko se tasapuolinen ja yhdessä neuvoteltu? Toimitteko tiiminä toisianne tukien? Huomioitteko myös toisianne vai ajatteletteko, että toinen aikuinen pärjää omillaan? Usein vanhempien – tai toisen vanhemman – huomio keskittyy lapseen ja hänen hyvinvointinsa tukemiseen. Parisuhteen kannalta on vahingollista, jos toinen aikuinen jää toistuvasti sivuun tai häntä kohdellaan itsestäänselvyytenä.

On tärkeää, että vanhemmuuden rinnalla puoliso nähdään myös kumppanina. Tunneyhteyttä ja kahdenkeskistä aikaa tulee tietoisesti vaalia. Lapsiperheessä on jatkuva kiire, mutta aikaa pitäisi silti riittää töiden lisäksi perheelle, parisuhteelle ja itselle. Tämä tuntuu usein ylivoimaiselta yhtälöltä, mutta näiden kaikkien elämän osa-alueiden huomioiminen on tärkeää sekä tätä päivää että tulevaisuutta ajatellen. Jos välit puolisoon ovat etäiset, jätetään parisuhdeaika herkästi vähälle tai pois kokonaan. Se on kuitenkin suhteen kannalta huono ratkaisu: etäisyyden ja yksinäisyyden kokemukset kasvavat eikä kumpikaan koe tulevansa nähdyksi tai olevansa toiselle tärkeä. Silloin ulkopuoliset suhteet tai muu pakeneminen alkaa houkutella.

Myös kommunikaatio kapenee helposti siihen, että omaa turhautumista puretaan antamalla pelkästään negatiivista palautetta toisen tekemisistä, olemisesta ja persoonasta. Omat tarpeet ja toiveet pidetään piilossa ja oletetaan, että toinen näkee ja ymmärtää ilman sanoja – ja petytään, kun näin ei käy. Ja kuilu syvenee entisestään.

Olette aloittaneet yhteisen taipaleenne teini-iässä ja viettäneet puolet elämästänne yhdessä. Olette kasvaneet aikuisiksi yhdessä. Nuorena alkaneiden parisuhteiden erityinen haaste on itsenäistymiskehitys. Itsenäistymisellä tai erillistymisellä tarkoitetaan syvempää itseen tutustumista, omien tarpeiden tunnistamista ja niistä vastuun kantamista. Jos se ei ole ollut mahdollista parisuhteen sisällä, esimerkiksi liiallisen samanmielisyyden vaatimuksen takia, on itsenäistymiskehitys saattanut jäädä kesken. Mitä ajattelet, miten te olette onnistuneet itsenäistymään? Koetko, että elätte aidosti omaa elämäänne vai vaikuttavatko ulkopuolisten odotukset valintoihinne? Elämä on siitä hienoa, että se tarjoaa meille aina uusia mahdollisuuksia. Voi olla, että sinulla on menossa nyt sellainen kohta elämässäsi. Hyvä, että olet pysähtynyt tähän hetkeen etkä ole antanut sen mennä ohi.

Joskus ihmiset havahtuvat siihen, että he ovat noudattaneet ennalta kirjoitettua käsikirjoitusta hyvästä ja oikeanlaisesta elämästä. Ollaan saavutettu kaikki se, mistä nuorena haaveiltiin, mutta huomataankin, ettei saavutukset tuoneet sellaista elämää, jota nyt toivoisi. Haaveet ja todellisuus eivät vastanneetkaan toisiaan. Parhaimmillaan pettymys tilanteeseen voi johtaa syvempään itsetutkiskeluun, omien tarpeiden tunnistamiseen ja niistä vastuun ottamiseen. Joskus tällainen kehitys voi johtaa eroon, jos ajatukset elämästä ja tulevaisuudesta ovat yhteensovittamattomia. Joskus ero valitaan kuitenkin turhan hätäisesti, kun kaivataan muutosta suhteessa. Tämä vaihe voi olla myös alku parempaan ja syvempään parisuhteeseen, kun toinen valitaan uudelleen aikuisiällä. On mahdollisuus tutustua ihmiseen, joka on aika lailla eri tyyppi kuin se teini, johon aikanaan ihastui ja voi arvioida uudelleen, onko tämä se ihminen, jonka kanssa haluaa jakaa elämäänsä.

On hyvä, että olet tunnistanut kaipaavasi yhteyttä ja syliä. Ajatuksesi on, että ne löytyisivät suhteen ulkopuolelta. Salarakas on pako todellisuudesta: se on kuin dopamiinipiikki, joka antaa hetkellisen hyvän olon ja arjen unohduksen. Hintana on kuitenkin usein morkkis ja syyllisyys sekä niiden myötä entistä huonompi olo. Rohkaisen sinua vielä miettimään, olisiko yhteyttä ja syliä mahdollista löytää nykyisen puolisosi kanssa.

Nyt ehkä protestoit ja kysyt, enkö kuullut, kun kerroit ahdistuvasi jo miehesi näkemisestä. Kyllä kuulin. Tutkitaan sitä: mitähän kaikkea ahdistuksesi mahtaakaan pitää sisällään? Ahdistus ei ole vain yksi tunne vaan kimppu useita vaikeita tunteita. Mitä nousee mieleesi, kun muistelet jotain tilannetta? Minä arvelen, että ehkä joitain näistä: turhautumista, kiukkua, kyllästymistä, surua, pelkoa, hylätyksi tulemisen kokemuksia, pettymystä, loukkaantumista tai yksinäisyyttä. Mihin olet pettynyt? Mitä suret? Mistä olet vihainen? Mitä pelkäät? Mitä olisit toivonut mieheltäsi? Mitä haluaisit hänen näkevän ja ymmärtävän? Joskus ahdistukseen liittyy uskomuksia siitä, millainen itsen ja toisen pitäisi olla. Voisi olla hyödyllistä jutella näistä uskomuksista jonkun ulkopuolisen kanssa. Kun vaikeat tunteet tulevat tunnistetuiksi, sanoitetuiksi ja jaetuksi, niiden viesti tulee selvemmin esille ja niiden kanssa on helpompi olla.

Kirjoitit, että haluaisit lähteä suhteestanne, mutta elämän epävarmuus, yksinäisyys, häpeä ja varsinkin lapsen satuttaminen pelottavat. Aiheuttavatko nämä pelot sen, ettet uskalla edes miettiä eroa? Sen ajatteleminen on kuitenkin tärkeää. Ero saattaa näyttäytyä vain ruusunpunaiselta vapauden ja onnen unelmalta tai synkältä painajaiselta. Eron realistinen miettiminen, plussien ja miinusten kirjaaminen, voi antaa uusia näkökulmia. Missä asuisit eron jälkeen? Miten lapsen tapaamiset olisi jaettu? Mitkä asiat olisivat silloin helpompia kuin nyt? Mitkä olisivat hankalampia? Keneltä saisit tukea? Mitä saisit ja mitä menettäisit? Mitä ehkä katuisit, jos eroaisit tai jos jäisit? Jos eron ajatteleminen tuntuu mahdottomalta, voi yhdessä oleminen muuttua pakoksi. Pakko taas herättää usein vastustuksen. On tärkeää ja toista kunnioittavaa, että yhdessä eläminen on molemmille vapaaehtoinen valinta.

Hienoa, että olet hakemassa muutosta tilanteeseen, joka ei ole hyväksi teille kummallekaan. Osoittaa niin ikään vastuullista vanhemmuutta, että mietit eroa myös lapsesi kannalta. Löydät aiheesta lisää tietoa esimerkiksi Väestöliiton Hyvä kysymys -verkkopalvelusta.

Kun suhteessa on hankalaa, tulee helposti halu lähteä pois. Miten elämänne pitäisi muuttua, että haluaisitkin jäädä? Ehdotan, että kun olet löytänyt vastauksia tähän kysymykseen, kerrot niistä miehellesi. Hänen on mahdotonta toimia eri tavalla, jos hän ei tiedä tunteistasi ja toiveistasi. Toisen eroajatukset herättävät usein kumppaninkin arvioimaan parisuhdetta. Voihan olla, että miehesikin on tyytymätön tilanteeseen ja kenties miettinyt eroa. Miettikää yhdessä, mikä suhteessanne on säilyttämisen arvoista, mihin tarvitaan muutosta ja löytyykö molemmilta vielä halua yrittää.

Kipinä voi syttyä kumppanien välille uudestaan vuosien väljähtyneisyydenkin jälkeen. Siihen tarvitaan kahdenkeskistä aikaa ja rehellistä keskustelua. Joskus toisen kosketus voi saada padot murtumaan. Joskus tarvitaan ensin henkisen läheisyyden palautumista ennen kuin fyysiselle läheisyydelle on tilaa. Kuulostaakin siltä, että teidän tulisi tutustua toisiinne sellaisina kuin nyt olette – myös fyysisellä ja seksuaalisella tasolla. Jääkylmä ei voi muuttua hetkessä kuumaksi. Tarvitaan sekä turvallista ilmapiiriä ja jotain hyvällä tavalla erilaista, jotta halu voi taas syttyä. Teille voisi tehdä hyvää päästä pois kotoa, arkea pakoon yhdessä.

Vielä lopuksi haastan sinua miettimään, mikä on oma osuutesi elämäsi muuttamisessa. Miten olemalla ja toimimalla eri tavalla voisit itse paremmin? Mistä muustakin on kyse kuin parisuhteesta? Mistä saisit elinvoimaa? Mikä muu kuin salainen rakastaja saisi sinut hehkumaan?

Toivon, että muistat, millainen voima on itsemyötätunnolla . Suosittelen lämpimästi, että teet aiheeseen liittyviä harjoitteita ja pidät itse hyvää huolta itsestäsi. Tarvitset paljon hyvää, että jaksat tässä elämäsi kriisivaiheessa.

Teille yhdessä toivon rohkeutta uudenlaisiin ja avoimen rehellisiin keskusteluihin. Sitä kautta voitte löytää uusia toivon näkökulmia, jatkuupa matkanne samaa polkua tai erillisiä. Hyvät keskustelutaidot ovat tarpeen myös, jos päätyisitte eroon. Parisuhdeterapeutit ovat ammattilaisia auttamaan keskusteluissa alkuun, jos se kahden kesken tuntuu hankalalta. Toivon, että sallitte itsellenne tervettä itsekkyyttä ja opitte tekemään omaa hyvinvointianne tukevia valintoja.

Sinua ja teitä lämmöllä ajatellen,

Paula Maria

Kysymyksiä Rakkausklinikalle tulee paljon, emmekä valitettavasti ehdi vastata ihan kaikkiin, mutta vastaamme niin nopeasti ja niin moneen kysymykseen kuin mahdollista.