Terve.fi

Vaihdevuodet - Siunaus vai kirous?

Vaihdevuodet - Siunaus vai kirous?
Vaihdevuosien tarkoitus on edelleenkin osittain mysteeri. Ne kuitenkin erottavat meidät eläimistä pystyasennon ja aivojen koon lisäksi Menopaussi-ikä on pysynyt n. 50 ikävuodessa viimeiset 100 vuotta, vaikka tyttöjen kuukautiset alkavat yhä aikaisemmin mm.
Julkaistu 27.6.2006

kohentuneen ravitsemuksen myötä. Esimerkiksi lähes 50-vuotias simpanssi on edelleen hedelmällinen, mutta lähellä elämänsä päätepistettä. Samanikäisellä naisella on kuitenkin yli neljäsosa elämää elettävänä. Vaihdevuodet estävät lapsikatraan kohtuuttoman kasvun. Ellei kyky heikkenisi, ei nainen ehtisi nähdä kaikkia lapsiaan aikuisina.

Sosiobiologien mukaan vaihdevuosi-ikää lähestyvien naisten pitäisikin jättää synnyttäminen nuoremmille ja keskittyä mahdollisuuksien mukaan tärkeäksi kokemaansa lastenlasten tai sisarusten lasten hoivaamiseen. Satoja sukupolvia sitten isoäidit siirtyivät ruokkimaan lastensa perheitä sen sijaan, että olisivat hankkineet lisää lapsia. Hoiva paransi lastenlasten mahdollisuuksia pysyä hengissä. Ihmislajin pitkäikäisyys saattaakin osittain selittyä “mummoenergiasta”. Vaihdevuosia voidaan pitää nykyajan ylellisyytenä seurauksena eliniän pitenemisestä.

Menopaussin myötä naisesta tulee uudella tavalla hedelmällinen. Vaihdevuosia voisi kutsua vaikkapa varhaissyksyn suursiivoukseksi. Nuoruuden perään haikaileva nainen jää ikuisesti tyttöseksi. Naisen kauneus keski-iässä ei ole sitä, että näyttää mahdollisimman nuorelta, vaan että näyttää hyvältä. Keski-ikäinen nainen parhaimmillaan pukeutuu huolitellusti, pitää huolta kunnostaan ja säteilee itseluottamusta ilman itsekeskeisyyttä. Ihmissuhteet tulevat yhä tärkeämmiksi ja niistä saa voimaa.

“Akkaenergiaa” tarvitaan jokapäiväisessä selviämisessä. Toisaalla nuoret antavat napakoita arvosteluja, toisaalla vanhat usein sairaalloiset vanhemmat vaativat hoivaa ja huomiota osakseen. Tässä välissä on selvittävä omasta kriisistä sekä väsymyksestä ja olla tukena molemmille sukupolville. Työn tahti on kiristynyt ja uusia työtapoja tulee koko ajan lisää vaatien mukautumista. Osalla työtä ei ole ikärasismin vuoksi ollenkaan. Oman päivittäisen hyvinvoinnin ylläpito on perusasia naisen jaksamiselle. Vaikeinta on sietää, että asioita vain tapahtuu ilman että niihin voi mitenkään vaikuttaa. Lapset muuttavat pois kotoa. Oma vanheneva mies vaihdevuosineen ja vanhenemiseen liittyvine ongelmineen sekä usein muuttunut parisuhde vaativat oman osansa jaksamisesta.

Elämän rajallisuuden tajuaminen tulee usein yllätyksenä ja vanheneminen jopa vihastuttaa. Kuitenkin nyt viimeistään pitäisi oppia elämään tässä ja nyt odottamatta koko ajan huomispäivää: niin kauan kuin Herra suo, on eläminen elämän tarkoitus.

Miten gynekologi voi helpottaa oloasi?

Vaihdevuosiin liittyviä fyysisiä oireita: hikoilua, kuumia aaltoja, unettomuutta, limakalvojen kuivumista jne. voidaan helpottaa sopivalla hormonikorvaushoidolla. Fyysisten oireiden poistaminen auttaa sietämään paremmin muita ongelmia ja parantaa elämän laatua. Hormonikorvaushoidon aloittaminen vaatii gynekologisen tutkimuksen ja näytteiden oton lisäksi terveydentilan kartoituksen, jotta saadaan selville hoidosta mahdollisesti aiheutuvat riskit. Hoitomuodon valinta sovitaan kunkin naisen kohdalla yksilöllisesti ottaen huomioon mahdolliset perussairaudet ja naisen toiveet. Nykyisen hoitosuuntauksen mukaisesti hormoneja käytetään juuri sen verran, että oireet pysyvät kurissa. Vuosittaiset seurantakäynnit kuuluvat asiaan. Näihin liitetään myös rintojen tutkimus ja lisäksi mammografia joka toinen vuosi, sillä lääkitys lisää hieman rintasyövän riskiä.

Oireettoman naisen hoito ei ole välttämätöntä. Kuitenkin jokaisen vanhenevan naisen, käyttipä korvaushoitoa tai ei, tulee entistä tehokkaammin huolehtia fyysisestä kunnosta liikkumalla ja ruokailemalla hyvin. Molemmista saa apua jaksamiseen ja myös henkistä virkeyttä. Luuston kunnon ylläpito vaatii usein kalkkilisää ja pimeänä aikana D-vitamiinia.

Aloittaako hoito oireettomalle, riskittömälle naiselle mahdollisten estrogeenihormonin edullisten vaikutusten vuoksi! Tähän ei ole vieläkään yksiselitteistä vastausta. Hormonit hidastavat luukatoa, mutta jos naisella on selvä osteoporoosi murtumineen tarvitaan jo muun tyyppisiä luun tilaa vahvistavia lääkkeitä. Sama koskee myös reippaasti kohollaan olevia veren rasva-arvoja. Estrogeenit eivät usein riitä vaan tarvitaan myös ns. kolesterolilääkkeitä. Hormonilääkkeillä saattaa olla suotuisa vaikutus, mikäli suvussa on runsaasti sydän- ja verisuonisairauksia, mutta jo sydäninfarktin sairastaneelle naiselle niitä ei nykytiedon mukaan pitäisi enää aloittaa. Hyötyjä ja haittoja pitää puntaroida yhdessä vastaanotolla ja viime kädessä nainen tekee ratkaisun.

Kommentoi »