Noin 10–15 % kaikista raskauksista päätyy keskenmenoon, yleensä ennen kuin 12 raskausviikkoa on tullut täyteen. Näistä varhaisista keskenmenoista suuren osan ajatellaan olevan tuulimunaraskauksia. Yksittäisen keskenmenon tarkka syy ei yleensä ole tiedossa.
- Lue lisäksi: Voiko keskenmenon jotenkin estää?
Tuulimunaraskaudella (ovum abortivum) tarkoitetaan raskautta, jossa sikiön kehitys on keskeytynyt niin varhaisessa vaiheessa, ettei kaikututkimuksella todeta sikiötä, vaan ainoastaan tyhjä sikiöpussi. Sikiöpussissa voidaan nähdä ruskuaispussi, mutta varsinaista sikiötä ei ole kehittynyt. Tuulimunaraskauden aikainen vuoto on yleensä vähäistä tai sitä ei ole ollenkaan. Myöskin kohdunsuu on kiinni.
Yleensä tuulimunaraskaus keskeytyy itsestään noin 8.–10. raskausviikolla. Alkuraskaudessa, jos vuoto ei ole runsasta, ei erityistä hoitoa tarvita. Jos vuoto kuitenkin on runsasta, voidaan tarvita kaavintaa. Mikäli keskenmeno ei ala itsestään, voidaan tarvita lääkkeellinen keskenmenon käynnistys, jolloin jälkivuotoa voi olla yhdestä päivästä kymmeneen päivään.
Lähteet:
Varila, E. Toistuva keskenmeno, Lääkärin käsikirja. Kustannus Oy Duodecim. 2016.
Ulander V-M ym. Naistentaudit ja synnytykset. Kustannus Oy Duodecim 2011.
8 kysymystä: Mikä on tuulimunaraskaus? Potilaan lääkärilehti 2015.
ICD-10:
O02.0 Tuulimuna ja ei-rypälemäinen moola