Kovaa työstressiä ja työuupumusta eli burnoutia potevat ovat muita taipuvaisempia tunnesyömiseen sekä liikasyömiseen, suomalaistutkimus osoittaa. Todennäköisesti liikasyöminen ja tunnesyöminen ovat tapoja lievittää stressaavan tilanteen aiheuttamaa ahdistusta.
Työterveyslaitoksen ja Oulun yliopiston tutkijoiden havainto on mielenkiintoinen, sillä tätä ennen työuupumusta ei ole yhdistetty haitalliseen syömiskäyttäytymiseen. Burnoutin ja syömiskäyttäytymisen yhteyksiä tutkittiin seuraamalla 230:tä Espoon kaupungin työntekijää, jotka olivat osallistuneet vuoden mittaiseen, elintapojen parantamiseen tähtäävään tutkimukseen.
Työuupumuksesta tutkimuksen alussa kärsineet työntekijät kertoivat muita useammin syövänsä lohduttaakseen itseään tai ahmivansa ja jatkavansa syömistä, vaikka olisivat jo kylläisiä. Näytti myös siltä, etteivät pahaa työuupumusta potevat pystyneet muuttamaan haitallisia syömistapojaan yhtä hyvin kuin muut.
Tulokset viittaavat siihen, että monien muiden terveyshaittojensa lisäksi työuupumus ja työstressi edistävät syömistapoja, jotka voivat altistaa ylipainolle. Vakavaa työuupumusta potevan voi myös olla vaikea laihduttaa, jos burnoutia ei hoideta ensin.
Tutkimus julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä.
Uutispalvelu Duodecim
Copyright Duodecim 2012